Oululaisinvaasio uuden musan rintamaan! Asialla Satellite Stories ja Neondad

13.04.2012

Uusia singlejä, musavideoita ja kokonaisia ep-julkaisuja tarjoavat kuunneltavaksi pari oululaisbändiä, joista toinen noteerattiin Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä ja toinen noteeraa itseään ”Oulun yliarvostetuimmaksi”.

Kuva: Satellite Stories

Rumban ja YleX:n viime syksyisessä Tulevaisuuden tusina -äänestyksessä huomioitu oululainen indieryhmä Satellite Stories julkaisee 19. syyskuuta debyyttialbuminsa. Levyltä on nyt irroitettu ensimmäinen single, jonka musavideo on myöskin kiidätetty nyt koko maailman katsottavaksi.

Single tulee myyntiin 27. huhtikuuta, ja kyseisen biisin nimi on Anti-Lover. Biisin videon voit tsekata heti alempaa.

Samaisesta kaupungista ponnistava Neondad-yhtye pistää määrän suhteen vielä paremmaksi lataamalla uuden Daddylicious-ep:nsä koko mitassa ennakkokuunneltavaksi.

Yhtyeen jäsenet Feliz Navidad, Hung Dad, Lusty Dad ja Peter von Baghdad huolestuivat ensimmäisten keikkojensa jälkeen saamastaan positiivisesta palautteesta, ja alkoivat levittää seudulle huhua, että he olisivatkin Oulun parhaan bändin sijasta Oulun yliarvostetuin bändi. Mielenkiintoista.

Yhtye toivottaakin saatekirjeessään, että kuunneltuasi bändin ep:n, tekisit mielessäsi jonkun seuraavista valinnoista koskien yhtyeen statusta:

a) Oulun paras bändi
b) Oulun yliarvostetuin bändi
c) Samaa paskaa kuin kaikki muutkin

Että sellaista meininkiä.

Bändin ep:n voit kuunnella heti alempaa.

Lisää luettavaa