Paavi Franciscus I vs. Ghost-yhtye 1–0

13.08.2015

Perin juurin perkeleellinen Ghost-orkesteri ehti jo ilakoida, että bändin Philadelphian-keikasta saataisiin aikaan jotain aivan erityistä. Paavi Franciscuksen nimittäin oli määrä olla kaupungissa samana päivänä kuin Ghostin keikkabussi saapuu kaupunkiin, ja tämähän avasi tietenkin oivia PR-mahdollisuuksia, kun paikalla olisivat sekä ylä- että alakerran lähettiläät.

Katolisen kirkon mahti kuitenkin murskasi tällä erää pimeyden voimat. Ghostille ilmoitettiin, että paavin turvatoimien vuoksi Union Transfer -keikkapaikan lähiseutu suljetaan liikenteeltä niin, etteivät keikalle saapuvat fanit voi pysäköidä autojaan klubin lähistölle eivätkä yleiset kulkuvälineetkään voi ajaa alueelle. Niinpä piruparat päättivät täytyi siirtää keikkaansa muutaman päivän myöhemmäksi.

Alla vielä orkesterin videomuotoinen (ja orkesterin tyylille uskollinen) tiedoksianto aiheesta:

Lisää luettavaa