Päivi-mania villitsee! Jo toinen musiikkivideo Päivi Räsäsestä viikon sisään – tällä kertaa asialla Tuuttimörkö

18.09.2013

Tuuttimörkö teki kappaleen Päivi Räsäsestä. Vai tekikö? Ota näistä nyt selvää.

Kuva: Monsp

Viime tammikuussa On totta -nimisen debyyttilabuminsa julkaissut Tuuttimörkö on heittänyt pihalle uuden videon. Biisin nimi on Päivi, ja kappaleella… niin, mitä? Otetaan kantaa Päivi Räseseen toistamalla kertosäkeessä kansanedustajamme pyhää nimeä? Flirttaillaan Oukkidouppi-syytösen kanssa – jotkuthan epäilevät, että Tuuttiksella voisi olla jotain tekemistä kyseisen omituisen hoppikokoonpanon kanssa? Mistä on kyse?

Kappaleella vieraille myös Kube-niminen räppäri, jonka viimeisin levy Lentokonetila ilmestyi toukokuussa Monspin kautta.

Tämä on muuten jo toinen kerta lyhyen ajan sisään, kun Päivi Räsänen inspiroi suomalaisia artisteja tekemään oivallista musiikkia. Edellisestä kerrasta eli viikko sitten julkaistusta Tuoni-yhtyeen musiikkivideosta Rumba uutisoi täällä.

Lisää luettavaa