Pelko pois punkkarit – Lepakkomiehen meno pysyy entisenlaisena, lupaa uusi ohjelmapäällikkö

21.04.2014

Lepakkomiehessä kuullaan jatkossakin hyvää musiikkia.

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: God Given Assin kotisivut

Parisen viikkoa takaperin Rumba uutisoi, kuinka Helsingin Lepakkomies-klubin ohjelmapäällikkö Ville Metsola siirtyy toukokuussa yhdeksi Kuudennen linjan keikkabuukkaajista.

Viime viikon lopulla Facebook tiesi kertoa, että Metsolan tilalle ohjelmapäälliköksi tulevat Reeta Pankka sekä Arttu Patolahti. Kaksikko on järjestellyt yhteisiä klubeja pääkaupunkiseudulla viime syksystä lähtien. Lisäksi he järjestävät myös Lappeenrannan LPRHC Festiä, tuota hooceen ja punkin mahtitapahtumaa.

Otimme yhteyttä Reeta Pankkaan ja kyselimme häneltä Lepakkomiehen tulevaisuudesta.

Olet soittanut miljoona kertaa Lepakkomiehessä yhtyeesi God Given Assin kanssa. Onko paikassa soittajan näkökulmasta jotain parannettavaa? Entäpä yleisön edustajan kannalta?

Onhan siellä tullut soitettua, ja alkuajoista parannusta on tapahtunut huomattavasti sekä äänentoistossa että salissa. Tila on sen muotoinen ja kokoinen kuin on, joten paljoa ei enää voi tehdä. Esimerkiksi lavaa ei voi enää korottaa, vaikka yleisön näkökulmasta se olisikin toivottavaa.

Millaisena Lepiksen linja jatkuu? Aiotteko jatkaa Metsolan jalanjäjissä vai teettekö jotain täysin uudenlaista? Miten teidän kädenjälki tulee näkymään Lepiksen illoissa? 

Pitkälle jatketaan samalla hyväksi todetulla linjalla,  mutta kumpikaan meistä ei ole Metsola, mikä aiheuttaa väistämättä jonkinlaisia muutoksia. Ug-musaa tullaan näkemään jatkossakin, pääpaino lienee punkilla. Raskaampaan musiikkiin joudun ainakin itse perehtymään tarkemmin, se genre ei ole kovin tuttu.

Miten käy klubien/iltojen, jotka ovat luoneet jatkuvan suhteen Metsolan kanssa? Muuttuuko keikkojen järkkääminen keikkajärkkääjien näkökulmasta jotenkin olennaisesti? 

Entiset klubit voivat tietenkin halutessaan jatkaa. Uudet klubit ja ideat ovat myös tervetulleita, mutta tässä parissa päivässä ei olla vielä ehditty kovin paljoa suunnitella mitään. Villen ilmotus vaihtaa duunia tuli melko lailla puun takaa vasta pari viikkoa sitten ja meidän mukaantulo varmistui vasta hiljattain.

Järkkääjien näkökulmasta homma ei muutu, Metsola on rakentanut toimivat systeemit, joten niitä on turha lähteä radikaalisti muuttamaan. Tietysti jos parannettavaa ilmenee, niin katsotaan sitten sen mukaan.

Minkä vinkin antaisitte nuorelle tyypille, joka haluaisi järkätä ensimmäisen keikkansa nimenomaan Lepakkomieheen?

Meiliä meille ja musanäytteitä mukaan. Mielellään saa ehdottaa 2-3 bändin pakettia  ja jos mukana on joku tunnetumpi yhtye, niin aina parempi. Uudet tulokkaat ovat tervetulleita, neuvotaan kyllä miten hommat toimii!

Lisää luettavaa