Pienen muusikon vastaisku: Spotifyta ja Pandoraa pilkkaava ”suoratoistopalvelu”

28.01.2015

Levymyynnin mureneminen, musiikista saatavien tulojen pieneneminen ja singlehittien ylivalta ovat tunnetusti saaneet muusikoita harmistumaan. Father John Misty -nimellä operoiva Josh Tillman on näemmä malliesimerkki tällaisesta tapauksesta – ja kaveri on löytänyt terävän tavan kuittailla nykymenolle.

I Love you, Honeybear -albumin julkaisuun valmistautuva Tillman esittelee uutta levyään omalla SAP-sivustollaan, joka kalskahtaa suht väkevältä tölväykseltä Spotifyn ja Pandoran suuntaan. Aurinkoisten kuvapankkikuvien värittämässä palvelussa ihastellaan, miten kaikki parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia.

”Mutta uskotko, että musiikin tekeminen maksaakin jotain? Jotkut artistit ovat huomanneet, että musiikin jakaminen ilmaiseksi ei kenties ole taloudellisesti kannattavaa”, sivustolla kirjoitetaan.

Tillman kertoo SAPin ideasta, että se on palvelu, jossa suositut albumit riisutaan alkuperäisistä lauluraidoistaan ja ”muista häiritsevistä teennäisyyksistä”, jotta kuluttaja voi ”nopeasti ja tehokkaasti päättää, pitääkö hän sävellyksestä niin paljon, että haluaa käyttää rahaa siihen”.

Vähemmän yllättäen palvelun ainoa kuunneltava albumi on Father John Mistyn uutuus – jonka oikean lauluraidan tilalla on hupaisa MIDI-ääni ja jonka bändisovitustakin on hivenen kevennetty.

Ota SAP ja I Love you, Honeybear haltuun täällä. Viesti ymmärretty, Mr. Tillman.

Lisää luettavaa