Pieniä arjen tarinoita: kuinka Anssi Kelan ylimielisen kommentin aiheuttama 14 vuoden vihanpito lopulta päättyi

26.10.2015

Rumban Facebook-tilille ilmaantui hiljattain mielenkiintoinen viesti koskien Anssi Kelan julistamaa videokilpailua. Teppo Seppänen -niminen muusikko kirjoitti huomanneensa, kuinka Kela lupaa komean Martin-kitaran palkinnoksi suosituimman Anssi-coverin tekijälle, ja Seppänen innostui osallistumaan. Kun hän kertoi aikomuksestaan ystävälleen, tämä jakoi erään harmillisen kokemuksen menneisyydestään.

”Kaverini Joren Sohlmanin Kela-inho alkoi 14 vuotta sitten, jolloin nuori Sohlman toimi paikallisessa yökerhossa portsarina. Anssi oli silloin siellä keikalla, ja Jorelle annettiin tehtäväksi kuljettaa Kela turvallisesti massiivisen yleisömeren läpi hotellihuoneeseensa”, Seppänen aloittaa.

”Tuskallisen matkan aikana nuori Sohlman oli kysäissyt nuorelta Kelalta, kuinka keikka oli sujunut. Anssi oli vastannut, että hän ’ei keskustele henkilökunnan kanssa tämmöisistä asioista’. Tästähän herra Sohlman sai 14 vuotta kestäneen trauman, eikä ole kestänyt kuunnella Anssi Kelan tuotantoa enää missään muodossa.”

Kun Seppänen paljasti aikovansa osallistua Kelan kisaan, traumatisoitunut portsari päätti lyöttäytyä mukaan. Ideaksi tuli, että jos Seppänen hoitaa varsinaisen biisin, Sohlman tekee videon.

”Maakuntalehti Keskisuomalaisen paikallinen toimittaja teki meistä pienen jutun, jossa kerroimme rehellisesti, mitä video käsittelee. Joku oli lähettänyt linkin Kelalle uutisesta, joka jutun luettuaan otti yhteyttä Joreen välittömästi sähköpostitse”, Seppänen kertaa tapahtumien kulkua.

”Hän kertoi, että uutisen luettuaan hänelle oli tullut paha mieli. Hän itse ei muistanut tapausta, mutta kertoi, että varmaan kyseessä on ollut jonkinlainen väärinkäsitys. Kiistämään hän ei käynyt, etteikö näin olisi voinut tapahtunut. Hienossa kirjeessään hän esitti Jorelle anteeksipyynnön, jos hän oli tosiaan hoitanut tilanteen noin huonosti.”

Kelan lähestymisen johdosta Sohlman käänsi kuin käänsikin takkinsa ja totesi Anssin olevan hieno mies. ”Harva tuossa asemassa oleva artisti ottaa näin vakavasti tuommoisen puolivakavan heiton 14 vuoden takaa ja yrittää selvittää tilannetta. Kyllähän tuossa paatuneinkin Anssi Kelan vihaaja kääntyy kannattajaksi”, asianosaisen kommentti kuuluu.

Nykyään Sohlman on äänekoskelaisen Pub Markuksen omistaja, ja Kela on kuulemma tervetullut paikalle esiintymään.

Hieno tarina, arvostamme kaikkia osapuolia! Seppäsen kilpailubiisin voi kuunnella vielä alta:

Lisää luettavaa