Punkbändin laulaja potki lavalle tunkenutta fania päähän – Kutsui seuraavalle keikalle kunniavieraaksi

Näin ne välikohtaukset pitää hoitaa!

11.11.2014

NOFX soitti viime viikolla keikan Australian Sydneyssa. Setin ollessa vielä kesken lavalle karkasi yhtyeen innokas fani Alex, joka päätti halailla NOFX:n solistia Fat Mikea. Fat Mike ei tästä pitänyt, vaan tiputti Alexin lavalle yhdellä napakalla iskulla ja potki perään.

Lavaryntäilijät eivät punk-keikoilla mitenkään harvinaisia ilmestyksiä ole, joten homma meni Fat Mikeltä kohtalaisen överiksi. Molemmat kuitenkin pyytelivät anteeksi toisiltaan Twitterissä. NOFX kutsui anteeksipyyntönä Alexin toiselle Sydneyn keikalleen myöhemmin samalla viikolla, ja hänelle teetettiin välikohtauksesta muistoksi ikioma T-paita. Lisäksi Alex pääsi lavalle laulamaan muutamaan biisin ajaksi – tällä kertaa ilman Fat Miken luuvitosia. Alex sai myös kostoksi potkaista Fat Mikeä takaisin.

Pisteet kotiin Fat Mikelle.  Näin se homma hoidetaan!

78b5a_1322319

Lisää luettavaa