Punkkareille ilouutisia: kiljun tekemisestä tulee viimein laillista!

Kiljua kansalle!

27.05.2016

Uuden alkoholilain potentiaalisilla muutoksilla on mehusteltu Rumbassakin täällä. Eräs asia on kuitenkin jäänyt huomaamatta. Iltasanomien uutisoinnin mukaan alkoholin kotivalmistukselta aiotaan poistaa rajoitukset uuden lain myötä.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että alkoholia saisi jatkossa valmistaa kotona ilma rajoituksia. Laissa on aiemmin määritelty, mistä raaka-aineista esimerkiksi olutta tai viiniä saa kotonaan tehdä.

Potentiaalinen lakimuutos tarkoittaisi sitä, että sokerista, hiivasta ja vedestä omaan käyttöön valmistettavasta kiljusta tulisi laillista. Tätä ennen kiljun tekeminen on ollut laillista vain siinä tapauksessa, että sen käyttämisvaiheessa on lisätty tarpeeksi marjoja, hedelmiä tai viljatuotteita, jolloin se on määritelty olueksi tai viiniksi.

Pontikkaa ei saisi vieläkään keittää laillisesti, mutta vähät siitä. Pikahiivaa kehiin, heltta sekaisin ja ei kun oksentelemaan (vai pystyykö joku muka juomaan kiljua laattaamatta?)!

Lisää luettavaa