Pyhimys on tehnyt omasta mielestään uransa parhaimman levyn – julkaistaan tammikuussa

Uutta Pyhimystä on luvassa.

29.09.2019

Pyhimys eli Mikko Kuoppala viettää tänään nimipäivää. Sen kunniaksi Pyhimys kertoo iloisia uutisia, hän julkaisee uuden albumin 3.1. 2020. Levy on nimeltään Mikko.

Pyhimys kertoo asiasta Instagram-postauksessaan ja avaa sekä levyä itseään, että sen tekemistä, eli sitä kuuluisaa prosessia. Tällä kertaa levyä on ollut tekemässä hirmuinen joukko, peräti 38 eri henkilöä. Pyhimys vertaa tätä työskentelytapaa karkkikaupassa käymiseen:

”Mä (Mikko) olen toiminut levyn vastaavana tuottajana ja olen tehnyt sen kuin lapsi karkkikaupassa. Jokainen biisi on tehty eri tiimin kanssa ja vierailevia, erilailla huikeita ääniä kuullaan taas paljon.”

Pyhimyksen mukaan levy on silti hänenlaisensa, yksityiskohdiltaan juuri sellainen mitä halusi ja samalla paras, mitä Pyhimys on ikinä tehnyt.

Levyllä Pyhimys käsittelee omaa minäänsä, mutta henkilökohtaisimmista albumista ei ole kyse:

”En halua sanoa, että kyse olisi silti mistään henkilökohtaisemmasta albumista sinänsä, vaan enemmänkin itsereflektiosta sen kautta miten ihmiset heijastaa mulle mun omaa kuvaa niiden käsitysten kautta. Tää on tavallaan identiteettipoliittinen teko, eli haluan ottaa sen tarinan mun omaan hallintaan ja kertoa sen just niin vääristellen, kuin itse valitsen.”

Katso Pyhimyksen somepostaus alta.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Hyvää Mikonpäivää! Mikko on mun ikäluokan yleisin nimi ja samalla yleiskäsite mm. sanoissa baarimikko tai ovimikko. Mikko on siis vähän niin kuin kuka vaan, vaikka samalla se olen just minä. Siksi mun seuraavan albumin nimi on myös MIKKO. Mä oon tehny tätä musaa nyt 20 vuotta, mutta vasta viimesen vuoden aikana se huomio on kohdistunu ensisijaisesti Mikkoon, siihen ihmiseen niiden biisien takana. Sen takia tuntui luonnolliselta käsitellä minää kokonaisen CD:n verran, kun se kuitenkin on loputon maailma siinä missä ulkoinenkin todellisuus. En halua sanoa, että kyse olisi silti mistään henkilökohtaisemmasta albumista sinänsä, vaan enemmänkin itsereflektiosta sen kautta miten ihmiset heijastaa mulle mun omaa kuvaa niiden käsitysten kautta. Tää on tavallaan identiteettipoliittinen teko, eli haluan ottaa sen tarinan mun omaan hallintaan ja kertoa sen just niin vääristellen, kuin itse valitsen. Tällä viikolla käytiin Ruotsissa äänittämässä viimeinen biisi ja sitten enää pientä viilailua, niin voidaan lähettää CD painoon. Mä (Mikko) olen toiminut levyn vastaavana tuottajana ja olen tehnyt sen kuin lapsi karkkikaupassa. Jokainen biisi on tehty eri tiimin kanssa ja vierailevia, erilailla huikeita ääniä kuullaan taas paljon. Yhteensä 38 huippulahjakasta ihmistä on ollut tekemässä pelkästään musiikkia levylle ja siihen päälle vähintään saman verran ihmisiä on ollut tuottamassa projektin muita osa-alueita, kuten visuaaleja kansista videoon ja tapahtumia keikoista promoon. Silti teos on täysin mun näköinen ja jokainen yksityiskohta on just niin, ku mä sen halusin ja siks tää on mun mielestä mun paras levy. Ehkä ekaa kertaa tein tän itelleni, koska kukaan ei ymmärrä mua paitsi minä. Onnea vielä kerran Mikoille!

Henkilön Paradise Mikko (@socialsuicidebomber) jakama julkaisu

Lisää luettavaa