Qstock kasvaa kohisten: festivaali myytiin loppuun kolmatta vuotta putkeen

30.07.2016

Juuri nyt Oulun Kuusisaaressa käynnissä oleva Qstock on myynyt molemmat päivänsä loppuun jo kolmantena vuonna peräkkäin. Samalla tapahtuma rikkoo uuden yleisöennätyksensä, kun kapasiteetti nostettiin 32 000 henkeen. Tapahtuma on ollut jo useamman vuoden Pohjois-Suomen suurin kesätapahtuma.

Qstockissa esiintyy viikonlopun aikana muun muassa The Cardigans, Prodigy, Opeth, Lissie ja Anastacia. Kotimaisista on edustettuna Children of Bodom, Saimaa, Circle, Amorphis, Paperi T ja Radiopuhelimet, joka on esiintynyt tapahtumassa joka vuosi – aina perjantain viimeisenä esiintyjänä.

Festivaali on kasvattanut yleisöään ja hankkinut isompia artisteja tasaisesti. Perustettaessaan vuonna 2003 paikalla oli vasta 7000 ihmistä. Lähempänä asuville Qstock on jo kesän vakiopaikka. Eilen alueella mentiin jopa naimisiin.

Tapahtuman sivulle pääset täältä.

Lisää luettavaa