Queens of the Stone Age paljasti uuden albuminsa nimen ja todellisen yllätystuottajan suhteellisen nerokkaalla tavalla – mukana myös uutta musiikkia

Nyt on hienoin albuminjulkistusvideo vähään aikaan.

Queens of the Stone Agen uuden albumin nimi on Villains. Tämä käy ilmi valheenpaljastustestistä, johon koko yhtye osallistui alkuviikosta. Albumin on tuottanut muun muassa Bruno Marsin ja Lady Gagan albumeita tuottanut Mark Ronson.

Näin kertoo yhtyeen Youtube-sivuille ilmestynyt video, joka toimii samalla virallisena albuminjulkistusvideona. Samalla videolla kuullaan pätkä uutta Feet Don’t Fail Me -kappaletta. Biisi alkaa noin kahden minuutin kohdalla.

Sanottakoon näin suoraan, että yleensä kaikenlaiset bändivideohassuttelut aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Alta löytyvä pätkä on kuitenkin alusta asti silkkaa kultaa.

Tsekkaile video alta.