Tuukka Hämäläisen lyriikkablogin Rakkauden kesä 2012 -sarja saavuttaa neljännen ja viimeisen osansa, jossa tarkastellaan parisuhteiden ongelmia pop-laulujen kontekstissa. Tämän myötä palsta jää kesätauolle, mutta palaa kuvioihin taas kun aika on kypsä.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Tomi Palsa

Pop-musiikin kuvaan ihmissuhteista liittyy keskeisesti lausumaton ristiriita: Pyrkimyksenä on ikuinen, täydellinen rakkaus – mutta kaikki päättyy aina eroon. Voisi jopa sanoa, että lyriikassa kerrotaan paljon siitä, kuinka ihmissuhteet menevät päin helvettiä, mutta olemattoman vähän siitä, kuinka niitä pidetään yhdessä.

Nainen taisi olla liian paljon miehelle
mies ei tiennyt minkä poltti pohjaan liedelle
vaimo poisti oikopäätä pullat uunista
ohraleivät otti esiin tuvan nurkista
kissa hyppäs pöydälle ja pöyhi turkkiaan
koira haukkui metsämiestä, katsoi karvojaan
luultavasti naapurista auto soitettiin
miestä vietiin sairaalaan ja vaimo hotelliin

Liitto, san. Ismo Alanko (Ruuhkainen taivas, 2006)

Erobiisejä löytyy joka sormelle. Jotkut niistä ovat tulkinnanvaraisia, kuten The Doorsin The End, jotkut taas hyvin yksityiskohtaisia ja suorasukaisia. Kaikkein vanhin klisee on rinnasta ero kuolemaan, mitä se tietysti onkin. ”Killing me, killing you / Killing all we have”, kuten Sentencedin kappaleessa lauletaan.

Sulla on ylitöitä ja pää on kipeä
kun riittää tekosyitä, niin ei vain lipeä
Sun ei tee ikinä mieli
muhun koske et millään

Kai tiedät hyvin, mihin tällainen johtaakaan
vain tyttöporukalla laivalla Tallinnaan
Mä vedän hillityt perseet
raahaan jonkun mun hyttiin

Kiireesti terapiaan että en petä sua
nyt se tutkitutetaan, mikset sä haluu mua
ei riitä yks kerta vuodessa jos on ihan terve

Pariterapiaa, san. Paula Vesala & Mira Luoti (Veden varaan, 2009)

Suhdetta voi yrittää huoltaa tai elvyttää, mutta harvemmin se onnistuu. PMMP:n Pariterapiaa on tästä selkein esimerkki, mutta sanoituksen loppupuolella selviää, että itse asiassa ongelma ei ollut suhteessa vaan ainoastaan miehellä. Niin tietysti usein onkin – kun jokin mättää, on helppo syyttää toista tai toimimatonta suhdetta.

Tästä päästään helposti pettämiseen. Pariterapiaa-kappaleenkin puhuja miettii, olisiko sittenkin pitänyt vain pettää ja pitää suunsa kiinni. Samoin Samuli Putro pohdiskelee: ”Kannattaako tunnustaa jos pettää?”

On Tuesdays, she used to do yoga,
while I’d sit and watch the box
in a vegetable way,
but always ready to say
to myself that I was an artist,
implying that she was not.
It’s funny the way that self-pity
can take over from self-esteem –
well, I was the prince of pride,
and though I’d cheat I never lied,
as if that were enough to make her happy,
as if that could satisfy her dreams.

On Tuesdays She Used To Do Yoga, san. Peter Hammill (Over, 1977)

Suhteet voivat helposti kaatua epätasa-arvoisiin asetelmiin, kuten tuossa Peter Hammillin kappaleessa. Toinen voi olla egoisti tai toinen voi olla luontainen alistuja. Jotenkin homma pitäisi saada pelaamaan demokraattisesti, mutta yksinkertaista se ei ole.

Yksi lysti muulle, nyt kun kaksi on perhe.
Siirto siitä mihin vain on mahtava erhe.
Ja yhden väitteen vielä laulaa tanssitaidoton:
Alku kangerrella saa, jos loppu kaunis on.

Valssi tanssitaidottomille, san. Jarkko Martikainen (Rakkaus, 2006)

Martikainen esittää biisissään erään keskeisen totuuden: suhde ei ala toimia hetkessä. Romanttisten komedioiden klassinen virhe on loppua siihen, kun päähenkilöt viimein saavat toisensa. Sittenhän se työ vasta alkaa.

Mut on sussakin joskus kestämistä
oot välillä hyvin hyvin vaikee
mut se on yksi syy lisää
rakastaa sua yli kaiken.

Hän, jolla on kaikki, san. Samae Koskinen (Kuuluuko, kuuntelen, 2011)

Samae Koskinen tiivistää kappaleensa loppuun kauniin ajatuksen toimivasta parisuhteesta: epätäydellisyydet muuttuvat rakastettaviksi, kun kaksi ihmistä sopivat toisilleen. A. W. Yrjänän sanoin: ”Sinulla on hulluutesi, hulluuksiini sopivat.”

Parhaimmassa tapauksessa erilaisuudet täydentävät toisiaan kiinnostavalla tavalla ja jättävät suhteen osapuolille ”kasvunvaraa”. Rushin lyyrikko Neil Peart sanoo tämänkin parhaiten:

Just between us,
I think it’s time for us to recognize
The differences we sometimes fear to show.
Just between us,
I think it’s time for us to realize
The spaces in between
Leave room for you and I to grow.

Entre Nous, san. Neil Peart (P, 1980)

Näillä puhein lyriikkablogi jää kesälomalle. Palaan kuvioihin elokuussa. Tattis lukijoille!