Ranskalaista erotiikkaa ja suomalaista räppiä – mykkäelokuvia säestetään jälleen

Loud Silents järjestetään Tampereella.

20.03.2018

Loud Silents -festivaali järjestetään Tampereella 27.–29. huhtikuuta. Elokuvatapahtumassa nähdään jopa 100 vuotta vanhoja leffaklassikoita ja taidemuodon edelläkävijöitä, jotka saavat livesäestyksen nykypäivän osaajien toimesta. Esimerkkinä otsikkoonkin nostettu 1920-luvun ranskalaista pornoelokuvaa esittelevä näytös, jonka tunnelmaa maustetaan Super Jannen biiteillä.

Brittiläinen sähkökitaristi Alex Hogg säestää teolliskaupungin työläisdraamaa The Docks of New York (1928) yhdessä 20 Tampereen Musiikkiakatemian kitaristin kanssa. Philip Glassin alkuperäismusiikista tunnetun Koyaanisqatsin (1982) ääniraitana kuullaan puolestaan post-rockia belgialaisen We Stood Like Kings -yhtyeen toimesta.

Draama-Helmi ja Chhrlie säestävät juutalaisvainoista kertovan Golem-kauhuklassikon (1920). Lau Naun ja Topias Tiheäsalon taidepoppia kuullaan patriarkaattia ravistelleen The Suffragetten (1913). The Lost World -dinosaurusseikkailu (1925) nähdään Maajon baleaaristen viidakkorytmien siivittämänä. Seikkailudokumentti The Great White Silence (1924) soi Utun säestämänä.

Alla päiväkohtainen ohjelma. Lisätietoja löytyy Loud Silentsin kotisivuilta.

Perjantai 27.4. Ylioppilasteatteri
19.00 Koyaanisqatsi x We Stood Like Kings (BEL)
21.00 Golem x Draama-Helmi & Chhrlie

Lauantai 28.4. Ylioppilasteatteri
17.00 The Suffragette x Lau Nau & Topias Tiheäsalo
18.30 The Lost World x Maajo
20.30 XXX – Ranskalaista erotiikkaa! x Super Janne (K18)

Sunnuntai 29.4. Pyynikkisali
16.00 The Great White Silence x Utu
19.00 The Docks of New York x Alex Hogg (UK) & Masterclass Band

Lisää luettavaa