Rauli Badding Somerjoen kuolemasta on tänään 30 vuotta – viisi syytä, miksi Badding on historiamme isoimpia tulkitsijoita

14.01.2017

Suomen musiikintekijöiden kirkkaimpiin legendoihin kuuluva Rauli ”Badding” Somerjoki nukkui pois 14. tammikuuta 1987, tasan 30 vuotta sitten. Somerolainen taiteilija löydettiin kodistaan Helsingin Kalliosta vain muutama viikko viimeisimmän keikkansa jälkeen. Hän oli vasta 39 vuotias.

Viisi vuotta sitten Rumban Saku Schildt pohti Baddingin vaikutusta suomalaiseen musiikkikulttuuriin ja sen kaanoniin. Lue alta viisi syytä sille, miksi Somerjoki kuuluu merkittävimpien tekijöidemme joukkoon.

Teksti: Saku Schildt

1. Badding kestää vertailua kenen tahansa Suomi-ikonin kanssa

Näin voidaan todeta, kun verrataan vaikkapa Baddingin ja Olavi Virran tai Baddingin ja Tapio Rautavaaran versioita samoista sävellyksistä. Virta ja Somerjoki esittivät molemmat esimerkiksi ikivihreän Glendoran (Ikkunaprinssi/Ikkunaprinsessa) ja Rautavaara sekä Badding coveroivat Johnny Cashin I Walk the Linen. Jälkimmäisestä ei löydy Baddingin versiota netistä, joten siinä joudutte luottamaan kirjoittajan sanaan.

Olavi Virta: Ikkunaprinssi (1957)

Rauli Somerjoki: Ikkunaprinsessa (1982)

2. Badding pystyi kilpailemaan Elviksen kanssa

Mennään edellisestä kohdasta vielä harppaus eteenpäin. Somerjoki oli tunnetusti suuri Elvis-diggari ja perusti rock-repertuaarinsa kunkun imitoimiselle. Mutta kuinkas kävikään, kun ujo somerolainen alkoi tulkita samoja slovareita kuin Elvis? Siinä oppipoika pystyi muitta mutkitta katsomaan mestaria silmiin.

EDIT: Baddingin versiota Elviksen Early Morning Rain -kappaleesta ei löydy internetistä, mutta alla Surrender ja siitä syntynyt Antaudu, rakkain.

Elvis Presley: Surrender (1961)

Rauli Somerjoki: Surrender – Antaudu, rakkain! (1974)

3. Badding oli huikea säveltäjä

Paratiisi ja Tähdet, tähdet ovat tietenkin omassa luokassaan, mutta alla on pari biisiä lisää, joista kuka tahansa iskelmäartisti (tai miksei popparikin) olisi ikuisesti kiitollinen:

Kuihtuu kesäinen maa (1982)

Valot (1971)

Suon kulkija (1985)

Ilta-aurinko (1985)

4. Badding oli kaikkien aikojen kovin tulkitsemaan Unto Monosta

Tehkää tietä, Reijo Taipale, Esko Rahkonen, Henry Theel ja muut. Vasta Somerjoen käsittelyssä Suomen virallisen iskelmäsäveltäjän tuotanto saa arvoisensa hehkun. Todistusaineiston voi tarkastaa alta.

Yön hiljaisuudessa (1983)

Illan varjoon himmeään (1985)

5. Baddingin jälki suomalaiseen populaarimusiikkiin on valtava

Tällaista voi päätellä jo viidessä minuutissa löydetyn Baddingin sävellysten cover-armadan perusteella:

Ville Valo & Agents: Paratiisi

Larharyhmä: Paratiisi

Sakari Kuosmanen: Paratiisi

Jani Wickholm: Paratiisi

Malice in Wonderland: Tähdet, tähdet (Stars)

Lassi Valtonen: Valot

Yölintu: Kuihtuu kesäinen maa

Marjo Leinonen & Agents: Kuihtuu kesäinen maa

Baddingia voit kuunnella lisää Spotifysta alta.

Lisää luettavaa