Red Hot Chili Peppersiinkin paluun tehnyt John Frusciante julkaisee uuden sooloalbumin

Uusi albumi julkaistaan kesäkuussa.

18.04.2020

Red Hot Chili Peppersin kitaristiksi viime vuoden lopulla paluun tehnyt John Frusciante julkaisee uuden sooloalbumin 5. kesäkuuta. Trickfinger-artistinimellä julkaistava albumi tulee olemaan nimeltään She Smiles Because She Presses the Button ja siltä jo julkaistut singlet Amb 21 ja Brise voit kuunnella alta.

Artistin viimeisin Trickfinger-aliaksena julkaisema albumi on kolme vuotta sitten julkaistu Trickfinger II (2017). Maaliskuussa häneltä saatiin myös uusi ep:n Look Down, See Us.

RHCP ilmoitti Fruscianten paluusta yhtyeen riveihin joulukuussa. Hänen palatessaan yhtyeen kitaristiksi aiempi kitaristi Josh Klinghoffer väistyi. Tarkkaa syytä kitaristinvaihtoon ei kerrottu julkisuuteen.

Lisää luettavaa