R’n’b-kärkinimiin lukeutuva BJ the Chicago Kid saapuu Suomeen – tutustu artistiin nyt!

16.05.2016

BJ The Chicago Kid saapuu 16. lokakuuta Tavastialle. Miehen ensimmäistä Suomen-keikkaa ei kannata sivuuttaa olkia kohauttamalla. Kyseessä ei ole r’n’b-laulaja, jonka musiikkivideolla esitellään vatsalihaksia ja ajellaan kalliilla autolla. BJ the Chicago Kidin, eli Bryan James Sledgen, musiikki tuo mieleen vanhan r’n’b:n.

Kappaleita kuunnellessa voi havaita yhtäläisyyksiä artisteihin kuten D’Angelo, Anthony Hamilton tai vaikkapa Smokey Robinson, eikä mikään kuulosta väkisin väännetyltä. BJ the Chicago Kid on vahvoista vaikutteista huolimatta omaperäinen artisti.

Varsinaisesti r’n’b ei tarvitse pelastamista. Tällä hetkellä on paljon laadukkaita, nimekkäitä artisteja kuten Frank Ocean ja Ty Dolla $ign. Ocean ujeltaa kuin Marvin Gaye ja Ty Dollaa voi käsitellä eräänlaisena nykypäivän Nate Doggina. BJ the Chicago Kid taas tuo peliin kotikutoisuutta, helposti kuunneltavaa sunnuntaisoulia. Helppous ei ole kuitenkaan merkki löysyydestä.

Motownille levyttävä artisti on julkaissut kaksi levyä, yhden ep:n ja muutaman mixtapen. Vierailuja löytyy usean räppärin, kuten keskiviikkona (18.5.) Tavastialla esiintyvän Freddie Gibbsin, Big K.R.I.T:n ja Fashawnin levyiltä. Mies on itse kommentoinut ettei tee yhteistyötä artistien kanssa, joita ei tunne entuudestaan.

Oletettavasti Tavastialla nähdään varsin tunnelmallinen konsertti. BJ The Chicago Kid on parhaillaan tähänastisen uransa huipulla julkaistuaan In My Mind -albumin. Suunta on jatkossa varmasti vain ylöspäin. Yhteistyö artistien kuten Chance the Rapperin, Schoolboy Q:n ja Kendrick Lamarin kanssa kasvattavat nimeä entuudestaan ja viimein myös miehen oma materiaali on kerännyt laajempaa huomiota.

BJ the Chicago Kid (USA)
Su 16.10.2016 Helsinki, Tavastia
Liput 22/24 €

Lisää luettavaa