Saara Aalto mukaan brittiläiseen TV-ohjelmaan: eikä tällä kertaa ole kyse laulamisesta

Saara Aalto on tekemässä uutta aluevaltausta.

11.12.2018

Britannian The X Factor -musiikkikilpailussa vuonna 2016 toiselle sijalle yltänyt sekä tämän vuoden Suomen Euroviisu-ehdokas ja nyt myös vuoden artistin ja vuoden musiikkivideon Emma-palkintojen saajaksi ehdolla oleva Saara Aalto tekee uuden aluevaltauksen. Ensi vuoden alussa hänet voidaan nimittäin nähdä Brittien Dancing on Ice -tv-ohjelmassa.

Ohjelmassa julkisuuden henkilöt kilpailevat luistelussa toisiaan vastaan Tanssii tähtien kanssa -formaatin tapaan, mutta heidän parinaan on tanssijan sijaan luonnollisesti taitoluistelija. Saara Aallon pari ohjelmassa on Hamish Gaman.

Myös suomalaiset pääsevät näkemään Aallon luistelua, sillä Brittien Dancing on Ice tullaan esittämään myös Suomessa. Ohjelma on nähtävissä Jim-kanavalla aina seuraavalla viikolla Britannian ensiesityksen jälkeen. Ensimmäinen jakso esitetään sunnuntaina 13. tammikuuta klo 20.00.

Asiasta uutisoivat aiemmin mm. Aamulehti ja Ilta-Sanomat.

Lisää luettavaa