Slipknotin basisti löytyi kuolleena

25.05.2010

Raskaan musiikin maailmasta tulee lisää suru-uutisia. Slipknotin basisti Paul Gray löytyi maanantaina 24.5. menehtyneenä hotellihuoneestaan.

Kuva: Gamerscore Blog / Wikimedia Commons

Metalliyhtye Slipknotin basisti Paul Dedrick Gray, 38, on kuollut. Hänet löydettiin aamupäivällä kello 10:50 Yhdysvaltain aikaa hotellihuoneesta Iowan Urbandalessa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä yhtyeen kotipaikkakunnan Des Moines Register -lehden verkkosivu.

Les Moines Registerin mukaan kuolinsyy on vielä epäselvä, ja viranomaiset tutkivat asiaa. Ruumiinavaus suoritetaan tänään tiistaina.

Vuonna 2003 Gray jäi aiheuttamansa auto-onnettomuuden yhteydessä kiinni muun muassa kokaiinin ja marihuanan hallussapidosta. Hänen siviilielämänsä kerrotaan kuitenkin asettuneen aloilleen: kaksi vuotta sitten hän meni naimisiin, ja viime joulukuussa Gray ilmoitti, että hänen vaimonsa odottaa heidän ensimmäistä lastaan.

Gray oli yksi Slipknotin kokoonpanoon yhä kuuluvista kolmesta alkuperäisjäsenestä. Huhtikuussa hän liittyi myös superkokoonpano HAIL!:n jäseneksi Megadeth-velvollisuuksiensa vuoksi riveistä väistyneen David Ellefsonin tilalle.

HAIL!-yhtyeen pitäisi soittaa kesäkuussa Helsingin Dante’s Highlightissa, Kouvolan House of Rockissa ja Tampereen Sauna Open Air -festivaalilla.

Lisää luettavaa