The Smiths -legendaan liittyvä elokuva sai Morrisseyn siunauksen – ja oikeudet kaikkiin yhtyeen kappaleisiin

05.05.2016

Kulttiyhtye The Smithsin nokkamies Morrissey on antanut oikeudet käyttää yhtyeen tuotantoa tulevassa elokuvassa, raportoi Rolling Stone. Yhtyeen musiikkia tullaan kuulemaan Shoplifters of the World -elokuvassa, joka kertoo The Smithsiin liittyvästä, myytin ja tositapauksen välillä tasapainoilevasta tapauksesta.

Vuonna 1987 intohimoisen The Smiths -fanin väitetään ottaneen denveriläisen radioaseman panttivangikseen ja pakottaneen kanavan esittämään ainoastaan yhtyeen tuotantoa. Tapaus ei välttämättä ole täysin totta, mutta sehän ei estä sitä taittumasta kiinnostavaksi elokuvaksi.

Elokuvan tuottaa radiokanavan DJ:tä esittävä, Magic Mikesta (2012) tunnettu näyttelijä Joe Manganiello ja käsikirjoittaa musiikkidokumentaristi Stephen Kijak. Elokuva sai ilmeisesti alkunsa Kijakin aiemmasta yhteydestä Morrisseyhin, minkä ansiosta elokuvantekijät saivat myös käyttöönsä yhtyeen koko tuotannon ”edulliseen hintaan”. Selvää onkin, että leffa vaatii onnistuakseen aika tavalla The Smithsin kappaleita.

Shoplifters of the World ei kuitenkaan ole ainoa The Smithsiin liittyvä elokuva, joka on parhaillaan tuotannossa. NME:n mukaan brittinäyttelijä Jack Lowden tulee esittämään Morrisseyta epävirallisessa elämäkertaelokuvassa, joka keskittyy artistin varhaiseen uraan.

Lisää luettavaa