Suomalaiset lauluntekijät tekevät biisejä Rihannan seuraavalle levylle

04.10.2012

Amerikkalaiset hittimaakarit saapuvat Helsinkiin nikkaroimaan suomalaisten biisintekijöiden kanssa uusia täsmähittejä muutaman maailmantähden levylle. Aikamoista!

Kuva: Def Jam

Suomalainen musiikkikustannusyhtiö Elements Music järjestää lokakuussa biisinkirjoitusleirin amerikkalaisen levy-yhtiön Island Def Jam Recordsin kanssa, kertoo Markkinointi & Mainonta.

Universal Music Groupiin kuuluva Island Def Jam Records julkaisee muun muassa Rihannaa, Kanye Westiä, Justin Bieberiä sekä Jennifer Lopezia.

Helsingissä pidettävälle biisileirille saapuu kahdeksan amerikkalaista säveltäjää ja tuottajaa, jotka työskentelevät yhdessä Elements Musicin suomalaisten biisintekijöiden kanssa. Suomalaisia edustavat mm. Jaakko Salovaara (JS16), Risto Asikainen, Stiginä tunnettu Pasi Siitonen, Milos Rosas ja SonyATV:n Teemu Brunila.

Biisileirillä on tarkoitus säveltää kappaleita muun muassa Rihannan ja britti-R&B-tähti Taio Cruzin tuleville albumeille kolmen hengen tiimeissä, joissa jokaisessa on mukana yksi suomalainen säveltäjä.

Olisihan tuo siistiä, jos Rihannan seuraavan levyn krediiteistä löytyisi läjä suomalaisia nimiä.

Jenkkistarojen ohella biisileirillä on tarkoitus väsäillä hittejä myös Aasian markkinoille etelä-korealaisen levy-yhtiön SM Entertainmentin artisteille.

Lisää luettavaa