Suomalaiskitaristi kadotti soittimensa – löytyi yli 20 vuoden päästä soituaan kotimaisilla huippulevyillä: ”Sillä on ollut hyvä ja mielenkiintoinen elämä”

Pekka Laineen kitara matkusteli ympäri Suomea omistajan siitä tietämättä.

05.09.2018

Yleltä, Soundista ja vaikka mistä yhtyeistä tuttu kitaristi ja toimittaja Pekka Laine kertoi Facebookissa tarinan sitä, miten hänen kitaransa matkusteli ympäri Suomea ja majaili lukuisten huippusoittajien kodissa olohuoneen nurkassa ja jopa huippulevyillä instrumenttina.

Erikoiseksi asian tekee se, ettei Pekalla itsellään ollut mitään tietoa kitaran vaiheista.

Kaikki sai alkunsa 1990-luvulla, kun Pekalla oli Telecaster-kitara. Eräänä päivänä se kuitenkin katosi jälkiä jättämättä.

Pekka itse kertoo mystisestä katoamisesta näin:

”En tiedä oikeasti miten, mutta katosipa vaan. Oli ainoa ja siksi pääasiallinen kitarani vuosikausia, kunnes Jazzmaster tuli taloon. Telestä tuli varakitara, joka oli pari-kolme vuotta laukussa. Välillä treenikämpällä, joskus kotona sohvan takana. Keikoilla mukana back up-roolissa. Laukussa pötkötti. Jossain vaiheessa aloin etsiä kitaraa. Ei löydy mistään. Kämpät myllättiin. Koti samoin. Soittelin ja kyselin. Kävin baarissa hakuammuntana: ”ööö, kävin täällä ehkä kerran. Olikohan minulla kitara ja jos oli, niin onko se nyt teillä?”. Eli ihan rimpuilua. Vietiinkö muuttokuormasta kesken erittäin hektistä muutto-operaatiota. Ei löydy. Hukattu. Pöllitty. En tiedä.”

Eilen Pekka Laine tapasi kuitenkin toisen suomalaisen kitarasankarin eli Miikka Paatelaisen. Kävi ilmi, että Pekan kitara oli soinut lukemattomilla suomalaisilla huippulevyillä.

”Miikka kertoi, että kitara on tallella. Sillä on ollut hyvä ja mielenkiintoinen elämä. Tai aluksi vähän tylsä, koska se oli vuositolkulla tönöttänyt Semifinalissa Roudin riesana. Tomi ”Roudi” Hämäläinen oli ihmetellyt pitkään ja kysellyt kepukalle omistajaa. Ei tärppää. Jo hieman homehtumaan ehtinyt soitin päätyi Paatelaiselle, joka pani sen kuntoon. Sitten alkaa tarinan onnellinen vaihe. Aatteellinen salaseura ”Suomen Telecaster-yhdistys” tekee kitarasta lainasoittimen, jota annetaan hyviin koteihin. Tele on Jussi Jaakonaholla ja vierailee mm. Suvi Teräsniskan levyllä. Joel Melasniemi ja Rocka Merilahti ovat myös kitaran sijoitusvanhempina. Sitten Kitarapajan hellään huomaan. Tänään kävin hakemassa Telecasterin kotiin.”

Kuten kaikki Pekka Laineen tuntevat tietävät, rönsyilevän tarinamiehen juttu ei suinkaan ollut ihan näin tiiviisti kerrottu. Koko uskomattoman päivityksen nyansseineen voit lukea alta.

Lisää luettavaa