Suomalaistaiteilijan järjetön sinnikkyys palkittiin: Hollywoodin megatähti Mänttään

Viikon erikoisin, mutta samalla ilahduttavin kertomus. Propsit!
Jaa Facebookissa
anssi04

Suomalaiset ovat hienoa kansaa. Joskus mennään vaikka läpi harmaan kiven, jotta saavutetaan jotain niin järjenvastaista ettei tosikaan.

Tästä malliesimerkkinä olkoon suomalaismuusikko ja palkittu taitelija Anssi Kasitonni. Kasitonni kertoi Facebook-sivuillaan nähneensä unen, jossa joko Geena Davis tai esimerkiksi Ally McBeal-sarjasta ja Charlien Enkelit -leffasarjasta tunnettu Lucy Liu teki nykytaidetta.

Herättyään Kasitonni päätti ottaa selvää, onko tosiaan näin. Geena ei taiteen parissa puuhastellut, mutta kävi ilmi, että Lucy Liu oli kiinnostunut modernista taiteesta. Kasitonni on Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori, ja hän ottikin yhteyttä Lucy Liun taustajoukkoihin, josko Lucy olisi kiinnostunut tulemaan Mänttään kuvataideviikoille vieraaksi. Mäntän kuvataideviikoilla suomalaiset nykytaiteilijat esittelevätajankohtaista kuvataidetta.

Alkuun Lucy Liun mänäzeri vastusteli asiaa. Kasitonni ei lannistunut, vaan lähetteli Liun suuntaan sähköpostia ja hehkutteli Mäntän erikoislaatuisia meininkejä ja tunnelmaa. Lopputulos? Lucy Liu innostui kuin innostuikin tapahtumasta, ja saapuu nyt kesällä katsomaan suomalaistaitelijoiden teoksia.

Sillä lailla. Tämä jos mikä on oiva esimerkki siitä, että peräänantamattomuus kannattaa aina.

Mäntän kuvataideviikkojen kotisivuille pääset tästä. Kasitonnin Facebook-sivulle pääset tästä.

kasitonni