Suomeen saapuvan metallibändin laulajaa syytetään vaimonsa raa’asta pahoinpitelystä – Homma mennyt kuitenkin mystiseksi

Five Finger Death Punch -yhtyeen laulaja pidätettiin. Ehkä.

13.08.2015

TMZ-sivuston mukaan marraskuussa Suomeen tulevan Five Finger Death Punch -yhtyeen laulajan Ivan Moodyn vaimo on hakenut avioeroa. Vai hakiko?

TMZ:n jutun mukaan Moodyn vaimo Holly Smith olisi löytänyt Moodyn puhelimesta todisteita siitä, että Moodylla oli ollut seksisuhteita lukuisten naisten kanssa. Smith oli saanut asian selville lasvegasilaisessa hotellihuoneessa viettäessään siellä aikaa Moodyn kanssa.

Holly Smithin mukaan hän oli riidan jälkeen mennyt nukkumaan. Hän oli herännyt siihen, kun Moody oli kuristanut häntä jujutsu-otteella. Smithin mukaan Five Finger Death Punchin laulaja olisi samalla hakannut häntä nyrkillään ja yrittänyt myöhemmin tukahduttaa häntä peitolla.

Smith oli kuitenkin onnistunut hälyttämään hotellin henkilökunnan. Poliisi oli tullut paikalle ja pidättänyt laulajan. Avioeropapereiden mukaan Moody on hakannut vaimoaan ennenkin.

Jutun käänne tulee kuitenkin siinä, että Five Finger Death Punchin kitaristi twiittasi myöhemmin väitteiden olevan puppua. Kitaristi Zoltan Bathoryn mukaan Moody ei todellakaan osaa jujutsua, eikä hänellä edes ole vaimoa. Googlen kuvahaulla löytyy kuitenkin kuvia Moodysta tämän seurustelukumppanin kanssa.

Jutun toinen käänne tulee sitten siinä, että syytteet on myöhemmin ilmeisesti kumottu. TMZ:n mukaan heidän haltuunsa saamat avioeropaperit olivat kuitenkin aitoja.

Joku tässä nyt vedättää jotakuta. Jäädään odottelemaan, mikä totuus sitten onkaan.

Lisää luettavaa