Verrattuna 2000-luvun alkuun pääkaupungin klubi- ja festivaalitarjonta on laajentunut pienistä undergroundjärjestäjistä ja -venueista yhä avoimemmille ja isommille areenoille. Feministiseen stand-upiin, performanssiin ja burleskiin keskittyviä klubeja on Helsingissä syntynyt viimeisen vuosikymmenen aikana kiitettävästi ja samalla popmusiikkirintama on moniäänistynyt keikkatarjonnan ja -paikkojen tavoittaessa uusia yleisöjä. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävän Querelle-festivaalin mittakaavassa toteutettua queerille, vähemmistöille ja intersektionalistisille arvoille omistettua festivaalia ei kuitenkaan meillä ole aikaisemmin koettu.
Querelle on aihepiirinsä ja mittakaavansa ansiosta Suomen festivaalien viitekehyksessä ensimmäinen laatuaan. Kiinnostavaa on myös sen kuratointi, jossa painotus performanssitaiteessa on huomattava: kotimaiset popfestivaalit ovat viime vuosina ottaneet varovaisesti joitain performanssiteoksia valikoimaansa, drag show’t ovat saaneet klubeilla yksittäisiä slotteja ja esimerkiksi spoken wordia on esitetty omissa illoissaan musiikin toimiessa taustaroolissa. Vaikuttaa siltä, että edessä on ensimmäinen aidosti popmusiikkia ja esitystaidetta tasapainoisesti sekoitteleva festivaali.
Neljä lavaa, baareja, ravintoloita ja installaatioita käsittävä kokonaisuus on löytänyt tilansa Vallilan konepaja-alueelta, ja festivaali on kiinnostava jo venuensa vuoksi, sillä se testaa ensimmäistä kertaa tällaisella yleisökapasiteetilla haastaviksi koettuja konepajan tiloja. Alueen jatkokäyttöä määrittää, kuinka hyvin ”Suomen suurimmaksi sisätilafestivaaliksi” kutsuttu festivaali sinne asettuu.
Ainakin seuraavat nimet kannattaa laajasta ja Peachesin tähdittämästä artistivalikoimasta bongata:
Mykki Blanco
Pe 26.4.
Kukko-lava
Queer-räppäreistä ja …runouden, performanssin ja hiphopin rajankäyntiä urallaan yhdistelleen artistin toinen ep, 2013 ilmestynyt Betty Rubble: The Initiation herätti myös Pitchforkin kaltaisten, hiphopia genre- ja alakulttuurisääntöjen ulkopuolelta tarkastelevien musiikkimedioiden huomion ja viimeistään vuoden 2016 debyyttialbumi Mykki sementoi artistin osaksi uutta nykyräppäreiden etulinjaa, johon mainstream-hiphopin aiemmat roolimallit eivät enää päde. Uuden räp-sukupolven noususta todistaneen Frank Oceanin tavoin Blanco tuo musiikkiinsa mukaan neo-soul-elementtejä, tunnustuskirjallisuusmaista tekstinkäsittelyä ja ihon alle menevää henkilökohtaisuutta. Vaikka Blancon tyylivalikoima on musiikillisesti rujo ja särötetty, hän on palauttanut genreen elegisen herkkyyden sen syntyajoilta, 1970-luvun yhteiskunnallisen soulin ja biittikeskeisen electronican kohtauspisteestä. Pitkään sen jälkeen mainstream-räp adoptoi kielen, jossa vastavoima politiikan rajoitteille oli raaka individualismi. Blancon musiikki muistuttaa asetelmasta, jossa henkilökohtainen on jälleen poliittista.
Chicks on Speed
La 27.4.
Kukko-lava
Münchenissa 1997 perustettu yhtye otti vaikutteensa muodin ja taideteollisuuden maailmasta alkaen perustajajäsenten Alex Murray-Leslie ja Melissa Loganin (useiden jäsenvaihdosten jälkeen myös yhtyeen nykyinen kokoonpano) taidekouluprojektina. Chicks on Speedistä kasvoi kuitenkin pian indien uusia trendejä tarkasti aistinut kulttibändi, joka 2000-luvun taitteessa auttoi luomaan electroclashin: satiirisen, kitara- ja syntetisaattoripohjaisen klubimusiikin ilmentymän, joka onnistui ravistelemaan housen hallitseman konemusiikkiskenen jähmettyneisyyyttä, ottamaan tilaa tanssilattioilta ja tekemään naurunalaiseksi popkuvaston konventioita. Ensimmäisen listahittinsä se sai Tom Tom Club -coverilla Wordy Rappinghood, 2003. Samana vuonna ilmestyi manifestimainen käyntikorttisingle We Don’t Play Guitars. Yhtye painui takaisin popmarginaaliin 99 Cents -albuminsa jälkeen, mutta on levyttänyt tähän päivään saakka ja ollut aktiivinen erityisesti galleria- ja kuvataideinstituutioiden sisällä.
Pietari Jean-Jean
Pe 26.4.
Radio Helsinki -lava
Performanssin ja tanssin osalta esiintyjälista on laaja ja ennakkoluuloton. Helsinkiläisen katutason performanssikentän kokeneimpiin ja oudoimpiin tähtiin kuuluu Pietari Kaakkomäki, jonka klubikonseptit, Club La Persé -kollektiivi ja räikeät ekskursiot muodin ja taiteen kaltevalla pinnalla ovat tuottaneet vinon hedonistisia ja räiskyvän omaperäisiä Joie de vivre -hetkiä. Hänen tuorein projektinsa on Rosa Liksomin kirjoittaman ja dj Mr. A:n säveltämän minimusikaalin Fucking Witch tähdittäminen. Querellessä nähdään Kaakkomäen uusi tanssitaideperformanssi.
Planningtorock
Pe 26.4.
Kukko-lava
Brittiartisti Jam Rostron tuo viimeisimmällä albumillaan Powerhouse (2018) täyttymykseen sen, mitä hänen kolme aikaisempaa levyään ovat luvanneet. Vertailut mm. Antony and the Johnsonsiin ovat saaneet monia hämmentäneiden ensijulkaisujen jälkeen väistyä. Dramaattisena tehokeinona tai keinotekoisena tulkittu autotunen käyttö tuntuu nyt perustellulta, oman äänen löytämiseltä. Powerhousen äänimaailma on kuin katoamista fyysisestä maailmasta digitaaliseen. Sukupuoli-identiteettiä ja omaa rooliaan popmusiikkijatkumossa tutkivana artistina Rostron on nyt henkilökohtaisempi ja lämpimämpi. Dekonstruktio on yhä musiikin kantava voima, mutta mm. The Knifen ja Bruce LaBrucen kanssa työskennellyt säveltäjä on nyt näitä vaikuttajiaan vastaan tarkasteltuna vähemmän analyyttinen, vähemmän camp: hänen kamari-electronicansa on kasvanut esikuviensa provokaation ohi.
Querelle-festivaali Helsingissä 26.-27. huhtikuuta. Lisätietoja tapahtuman kotisivulta.