Suomiräpin diileri – lauantaina juhlitaan sitä, että tavara on liikkunut Katin kautta jo viisi vuotta

Katin tavara täyttää viisi vuotta. Katin Gaala järjestetään lauantaina Korjaamolla.

15.06.2017

Sörnäisten metroaseman lähimaastossa pääkallopaikkaansa pitävä Katin tavara on tuttu näky myös festivaaleilta, joissa urbaani rytmimusiikki soi. Olipa kyse massojen suosiota nauttivasta JVG:stä tai undergroundin arvostetuimpiin puurtajiin lukeutuvasta Ameebasta, Katin tavara on luukuttanut suomiräppäreiden levyjä, paitoja ja muita oheistuotteita jo viisi vuotta.

Tätä merkkipaalua juhlistetaan lauantaina Helsingin Korjaamolla – myös sinut on kutsuttu! Katin Gaala palkitsee mielenkiintoisissa ja mielivaltaisissa kategorioissa ansioituneita tahoja, livemusiikista vastaavat muun muassa Eevil Stöö, Dj Kridlokk, Kube sekä Djangomayn ja levymusiikista vastaa muuan Paperi T.

Kuka Kati on ja miten päädyit myymään tavaraa?

”Kati on pian 35-vuotias äiti-ihminen, joka on päätynyt merkkarihommiin ja siitä sitten Katin tavaran myymäläpäälliköksi kavereiden kanssa juonimalla.”

Elääkö räppioheistuotteita myymällä?

”Pari vuotta sitten sain työkaverilta skumppapullon lahjaksi, kun olin myynyt suomiräppitavaraa puolella miljoonalla eurolla. Tuon jälkeen en ole tarkistanut tilannetta, mutta sanoisin että kyllä elää.”

Parasta tällä alalla?

”Ihmiset. Musiikkiala on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä.”

Oletko itse ollut mukana myyntiin tulevien tuotteiden suunnittelussa?

”Olen kyllä joskus mukana ideoimassa. Usein homma menee kuitenkin niin, että artisteilla on jo valmis ajatus omasta merkkarista.”

Ikimuistoisin ja omaperäisin myyntiin tullut merch?

”Omaperäisin Anal Thunder -dekit. Ikimuistoisin on varmasti JVG-paidat, koska niitä on lähtenyt maailmalle niin saakelisti.”

Minkä tuotteen suosio yllättänyt?

”Hetki sitten myyntiin tulleet Kotiseutu-paidat (esim. Sörnäinen 00500, toim. huom.). Selkeästi toivottu tuote, jolle on ollut tarvetta. Kysyntä niissä on todella kova.”

Miltä viiden vuoden merkkipaalu tuntuu?

”Hienoltahan se tietysti tuntuu. Alalla 10 vuotta pyörineenä minusta tuntuu että olisin tehnyt tätä aina, enkä ’vain’ viisi vuotta.”

Millainen Katin imperiumi on viiden vuoden kuluttua?

”Samanlainen, mutta isompi. Paiskitaan edelleen hommia sydämellä ja toivon mukaan olemme saaneet myös lisää hyvää jengiä remmiin mukaan.”

Mitä odotat lauantailta ja Katin Gaalalta?

”Mukavaa, tunnelmallista ja hauskaa iltaa hyvässä seurassa.”

Katin Gaala -tapahtuman Facebook-sivulle tästä.

Lisää luettavaa