Suomiräpin legendaarisen hahmon Edu Kehäkettusen elämästä elokuva – leffarooleissa muun muassa Maria Veitola ja Wallu Valpio

Edumania on aivan käsillä.

05.08.2017

Edu Kehäkettusen elämään keskittyvä Edumania-elokuva ulostautuu vihdoin nähtäväksi.

Elokuvastahan on näytetty erilaisia versioita vuosien mittaan, mutta nyt on tosi kyseessä, kuten myös tiedotteella kerrotaan: ”Vuonna 2008 valmistunut dokumentin ensimmäinen osa on ollut vuosien varrella näytännössä Helsingissä jokusen kerran, mutta toivo kokopitkän Edumanian saamisesta katselmukseen onkin jo sitten pitempi tarina. Elokuvan valmistumista on hidastanut pitkään puuttunut budjetti, joka saatiin keväällä 2016 viimeinkin kuntoon. Sen jälkeen suunnitelma on ollut laittaa leffa pihalle syksyllä 2017, joka tulee myöskin tapahtumaan.”

Hesalaisille ja stadilaisille kerrottakoon ilouutisia: Edumanian Stadin ensi-ilta on 7. syyskuuta. Suomen kantaesitys on Oulun Musiikkivideofestivaaleilla 23. elokuuta. Joten mikäli leffan haluaa nähdä, niin kannattaa suunnata Ouluun tai Helsinkiin.

Edumania keskittyy räppäri Edu Kehäkettusen elämään. Mikäli on nähnyt Edu Kehäkettusen musiikkivideoita, niin voi olla varma, että luvassa on vähintäänkin laadukasta menoa.

Elokuvan sisältöä kuvaillaan muun muassa näin: ”Leffa koostuu eri osioista, jotka niputtavat koko tarinan yhdeksi, pitkäksi pökäleeksi. Edumania on täynnä referenssejä mm. suomalaisista klassikkodokkareista, kingeistä leffoista ja Edun omasta elämästä.”

Vielä laadukkaampaa materiaalia takaa seuraavat lisätiedot: ”Edumania-elokuva sisältää draamaa, jännitystä, viihdettä, komediaa, pornografista materiaalia ja tietenkin uusia musiikkivideoita, joista ohjaaja Tommi Mattila A.K.A. Mikki H. Anuri sekä Edu & Pojat ovat kuuluisia.”

Elokuvassa tullaan siis näkemään video ainakin Kehäketun Pertti tuli kylään -kappaleesta ja MC Taakibörstan IPA2017-kappaleesta, joka ei ainakaan vielä ole julkaistu missäkään virallisessa kanavassa.

Leffan pääosissa ovat Kehäketun lisäksi Stig Dogg, Manageri ja Sacha Remling. Sivurooleissa nähdään muun muassa Davo-Ukki, Setä Koponen, DJ Didier, Teemu Keisteri, Maria Veitola ja Wallu Valpio.

Lippuja myy Tiketti 12 euron hintaan. Edumaniasta lisää täällä.

Tsekkaa alta Espoolainen-video, josta saanee hyvän käsityksen mitä on leffalta odotettavissa.

Lisää luettavaa