Suomiräppäriltä riipaiseva kappale vanhempien avioerosta

Lauri Haav asialla.

24.01.2020

Lauri Haav on yksi niistä nimistä, jonka tekemisiä olemme kehottaneet seuraamaan tarkasti. Tänä vuonna kannattaa erityisesti, sillä joukosta erottuva räppäri-laulaja julkaisee debyyttialbuminsa.

Nyt tältä tulevalta levyltä on saatu uusi single Missä oot nyt. Kappale on tuotettu yhdessä Aaro630 kanssa, kuten myös edellinen single Alas. Sanoitukset ovat Haavin omasta kynästä tuttuun tapaan.

Biisi jatkaa melankolisella linjalla, kuten Alas, mutta rakenteeltaan biisi on huomattavasti räiskyvämpi, jota tukee säröt ja surinat. Ulosanniltaan Haav on harkitun hillitty, mikä sopii kappaleen teemaan.

Jyväskyläläinen laulaa ja räppää biisillään vaikeasta asiasta, vanhempien avioerosta. Kappale perustuu Haavin omaan elämään ja hänen tuntemuksiin kyseisenä aikana.

Kappaleella Haav laulaa kuinka toivoi isänsä edes soittavan ja kysyvän kuulumisia, mutta näin ei tapahtunut. Toivo haihtuu ja samalla laulu vaihtuu räpiksi, kun Haav kertoo asian todellisen laidan.

Rumballe artisti kommentoi ettei kappale varsinaisesti liity pelkkään avioeroon, vaan hän käsittelee myös omaa vaikeaa suhdetta isään. Lisäksi hän kertoo kappaleen kertovan yleisesti kaipuusta, oli kyseessä sitten esimerkiksi isä, kaveri tai ex-puoliso.

Biisistä julkaistiin samalla Max Steffanssonin ohjaama musiikkivideo. Haavin edellisten julkaisujen pariin pääset tästä ja tästä.

Juttua päivitetty 24.1. Otsikkoa muutettu ja lisätty artistin kommentteja.

Lisää luettavaa