Tältä kuulostaa Bruce Dickinsonin pojan bändi

01.10.2016

Osa Iron Maiden -jäsenten jälkikasvusta ovat jatkaneet isiensä jalanjäljissä. Nokkamies Steve Harrisin tytär Lauren on ollut aktiivinen rock-laulaja jo kymmenen vuotta. Nyt vuorossa on laulaja Bruce Dickinsonin pojan uutuusbändi.

Austin Dickinsonin luotsaama metalliyhtye As Lions on julkaisemassa debyytti ep:nsä lokakuun 14. päivä. Nyt levyltä on kuultavissa ensimmäinen tärppi Aftermath.

Ep:tä on ollut tuottamassa David Bendeth ja Kane Churko, jotka ovat toimineet muun muassa Paramoren, Mewin, Bring Me The Horizonin ja Disturbedin kanssa. Kaksikon menneisyys kuuluu kappaleelta selvästi: pitkälle tuotetun modernin popmetallivärssyn kuulet alta.

Yhtyeellä on nyt julkaistuna kolme kappaletta. Ep:ltä on aiemmin julkaistu kappale White Flags. Bändin debyyttisingle The Fall ei ole mukana ep:llä.

Lisää luettavaa