Tämä on vaatimus: Junnu Vainio -palkinto Kaarle Viikatteelle!

Jaa Facebookissa

Tällä kertaa lyriikkablogilla on missio. Se on saada maailma tajuamaan, että Kaarle Viikate jos joku ansaitsee saada Junnu Vainio -palkinnon.

Teksti ja kuva: Tuukka Hämäläinen

Pari viikkoa sitten 22. Junnu Vainio -palkinto löysi tiensä Samuli Putron käsiin. En missään nimessä tarkoita, etteikö Putro ansaitsisi palkintoa. Mutta Kaarle ansaitisi sen enemmän – ehkäpä eniten.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Ensinnäkin hieman palkinnon historiasta. Junnu Vainio -palkintoa on jaettu vuodesta 1991 asti. Palkinnon nimikkolauluntekijä Juha ”Watt” Vainio oli kuollut edellisenä vuonna, ja hänen muistokseen perustettiin palkinnon jakava rahasto. Palkinto on suuruudeltaan 6 000 € ja se jaetaan Kotkan Meripäivien yhteydessä, olihan Junnu Vainio oli kotkalainen.

Ensimmäinen Junnu Vainio -palkinto meni itseoikeutetusti Juice Leskiselle, ja sittemmin tuon arvostetun palkinnon ovat saaneet muun muassa Hector, Vexi Salmi, Gösta Sundqvist, Martti Syrjä, Tuomari Nurmio, Dave Lindholm, Ismo Alanko ja Maija Vilkkumaa. (On varmaan turha kysyä miksi Tero Vaara on kyseisen palkinnon saanut…)

Miksi sitten tämä palkinto kuuluisi juuri Viikatteen Kaarlelle?

Ensinnäkin, Kaarle taistelee (kenties tietämättään) suomenkielisen rock-lyriikan puolesta kovemmin kuin juuri kukaan hänen aikalaisensa. Kaarle nimittäin hyödyntää vanhahtavaa sana- ja ilmaisuvarastoa, joka ilman hänen panostaan voisi olla jo kokonaan nuoremman sukupolven tavoittamattomissa. Ilman Kaarlen tekstejä en minäkään tietäisi mikä on ”ajastaika” tai mitä tarkoittaa ”nimismiehen kihara”.

Tämä on ensiarvoista työtä suomenkielen ja sitä kautta myös suomenkielisen lyriikan säilymisen kannalta. Erityisen arvokasta se on aikana, jona kotimaisista yhtyeistä (arviolta) puolet vetää englanniksi. Rock-lyriikka tavoittaa joka tapauksessa laajemman yleisön kuin vaikkapa runous, jonka piirissä voidaan nyhjätä ihan mitä tahansa kielenpelastusohjelmia kenenkään koskaan huomaamatta.

Epäilevän Tuomaan herättää,
Jaakko kun kiviänsä jälleen heittää
Virsi on tuttu ennestään,
vain paksummat vuosirenkaat vanhat peittää – paksummat vanhat peittää

Otteita syksystä (Surut pois ja kukka rintaan, 2003)

Toiseksi, Kaarle jos kuka on perinteinen lauluntekijä. Hänen on vaikea kuvitella ryhtyvän mihinkään avantgarde-kokeiluihin – ei sillä etteikö moisilla olisi arvonsa, mutta klassiseen lauluntekijyyteen ne sopivat huonosti.

Kaarle on riimien ja sanaleikkien mies, ja tässä ”kahlekuningaslajissa” hän kykenee hämmästyttävään monipuolisuuteen – jopa metaforiseen monitulkintaisuuteen.

Kuolo kortensa kantaa, kantaa pöytään, pyytää alkamaan
Sotamiehet kuin vainaat, risteihin kiinni luuviidet naulataan
Kunnes yön tumma kuningatar kadonnut on hertta panttinaan
Jää naurattaja roikkumaan, elämän padat mustimmat valttinaan

Padat (Marraskuun lauluja I, 2007)

Kaarlen palkitseminen merkitsisi myös raskaamman rock-musiikin ottamista vakavasti. Tähän mennessä Junnu Vainio -palkinnolla siunatut ovat olleet poikkeuksetta kevyemmät rockin tai iskelmäosaston edustajia. Eihän sillä tekstien kannalta pitäisi olla mitään väliä, vedetäänkö niiden taustalla rautalankaa ja haitaria, vai Motörhead-räyhäämistä. Ja Viikatehan on tehnyt molempia!

1990-luvun lopussa syntyneestä suomenkielisen metallin aallosta Viikatteen lyriikat ovat ehdottomasti parhaasta päästä. Kenties vain Marko Annalasta olisi Kaarlen haastajaksi – mutta he kulkevatkin tyylillisesti jokseenkin erilaisissa maisemissa.

Minäkään en uskonut, mitä leveämpi tie
sitä leveämmin käyvät tummat pilvet kanssain käsikkäin
Siks tätä pyydänkin vaikka olen mies,
joka vihkiraamattua pitää hyllyssäkin väärin päin

Vie minut kotiin, vie minut kotiin
Näin kylmiin sotiin takit tammista tehdään
Vie minut kotiin, vie minut kotiin
ennen kuin armas aikamme ehtyy ja kuihtuu ja iltaan katoaa

Kaitselmus (Petäjäveräjät, 2012)

Ikään kuin tässä ei olisi jo syitä tarpeeksi, on Kaarle vieläpä saman kulttuurialueen miehiä kuin Junnukin oli. Kouvolasta on vain lyhyt (vaikkakin tylsä) ajomatka Kotkaan. Paikallistuntemus ei tietysti näyttäydy Viikatteen lyriikoissa välttämättä positiivisessa valossa, mutta pakko myöntää Kaarlen teksteissä olevan usein samaa kaihoa ja synkeyttä, joka on Junnunkin teksteistä tuttua. (Vrt. Kotkan poikii ilman siipii)

Uudella leualla väärällä sitten kävelin Kouvolan maita
Uudella leualla väärällä sitten kävelin Kouvolan maita
Näkyi lännessä ruohoa vihreempää mutta eessäpä sen oli aita
Näkyi lännessä ruohoa vihreempää mutta eessäpä sen oli korkea aita

Asettui tämä poika asumaa tätä kymisen laakson pintaa
Asettui tämä poika asumaa tätä kymisen laakson pintaa
Jos onni tai autuus häikäisi, minä leukani laskin rintaan
Jos onni tai autuus häikäisi, minä leukani laskin, laskin rintaan

Kouvostoliiton laulu (Linna Espanjassa -ep, 2010)