Tämän biisin kuunneltuasi menet Flow’ssa katsomaan Bicepin keikan

Bicep julkaisee levynsä vasta Flow'n jälkeen, mutta sen paras biisi ilmestyi singlenä tänään.

04.08.2017

Lontoolaistunut belfastilaiskaksikko Matt McBriar ja Andy Ferguson ovat bloggaajia, tiskijukkia ja vinyylilevymaanikkoja. He ovat myös Ninja Tunelle levyttävä duo nimeltä Bicep.

Bicep esiintyy Flow-festivaalin mustassa teltassa lauantaina 12. elokuuta kello 21.30.

Kokoonpanon nimeä kantava debyyttialbumi ilmestyy harmillisesti vasta 1. syyskuuta, mutta allekirjoittaneen mielestä levyn paras biisi julkaistiin singlenä tänään. Elektronisen musiikin monista tyylisuunnista ammentava duo kumartaa Glue-kappaleella brittien rave-kulttuurin ja UK garagen suuntaan, tehden sen kuitenkin omalla tunnistettavalla ja tarttuvalla tyylillään.

Bicep on ehtinyt esiintyä tänä vuonna nimekkäillä festivaaleilla kuten Kalifornian Coachellassa, Ison-Britannian Glastonburyssa ja Espanjan Primaverassa. Flow’n livesettiä odotellessa sormi pysyy liimattuna Youtuben play-nappulaan.

Lisää luettavaa