Tänään vietetään hiphopin syntymäpäivää – juhlista merkkipäivää leikkimällä dj:tä!

Kaikki oman elämänsä DJ Kool Hercit, huomio!

11.08.2017

Hiphopin synnyinhetkenä pidetään 11. elokuuta 1973 vietettyjä juhlia Bronxissa. DJ Kool Herc soitti tuolloin siskonsa syntymäpäiväjuhlissa siihenastisen elämänsä suurimmalle yleisölle ja tehokkaimmilla äänentoistolaitteilla.

Hän oli aiemmin tarkkaillut yleisön käytöstä ja todennut nykyään rumpubreikkeinä tuntemiemme kohtien saavan ”jengin pähkinöiksi”. Kool Herc harjoitteli merry-go-roundiksi kutsumaansa dj-rutiinia, eli saman breikin toistoa kahdella levysoittimella uudelleen ja uudelleen. Siskonsa synttäreillä hän korjasi treenin tuoman hedelmän ja jäi historian kirjoihin.

Googlen aloitussivulla juhlistetaan tätä merkkipäivää. Graffitimaisesti tyylitellyn Google-logon lisäksi Googlen etusivulla play-nappia painamalla pääsee katsomaan animoidun hiphopin syntytarinan räppipioneeri Fab Five Freddyn kertomana. Videon jälkeen pääsee leikkimään dj:tä kahden levysoittimen, mikserin ja vinyylilevylaatikon kanssa.

Pitemmittä selostuksitta: tästä klikkaamalla Googleen!

Lisää luettavaa