Tästäkin voi närkästyä – Herran armoon luottava perheenäiti näkee pentagrammeja koulubussin jarruvaloissa

Maailmassa on virheitä, jotka pitää korjata.

26.01.2015

Tennesseeläinen äiti veti niin sanotut kilarit todella tärkeästä syystä. Äitiliinin mielestä paikallinen koulubussi nimittäin hehkutteli itse isoherra Saatanaa.

Mitenkäs nyt näin? Noh, äidin mielestä koulubussin takavalojen kuviointi muodosti selvästi näkyvän pentagrammin, mikä ei tietenkään Herran kurissa ja nuhteessa elävälle naiselle sopinut. Toinen syy närkästymiseen oli siinä, että koska koulubusseissa ei saa olla mitään kristinuskoonkaan viittaavaa, niin arvoisa leidi otti pentagrammin henkilökohtaisena pottuiluna kaikkia kristittyjä kohtaan.

Paikallisen WMC-uutiskanavan haastatteleman wicca-uskontoa harjoittavan henkilön mukaan pentagrammi ei alkujaan ollut saatanallinen tai millään tavalla paha merkki, joten äidin pitäisi ottaa asioista selvää, ennen kuin menee huutelemaan vääryyksiä.

Ihan pelkästä huumorista homma ei valitettavasti mene, sillä äiti jätettiin tarkoituksella nimettömäksi paikallisen uutiskanavan raportissa, sillä hän on saanut tappouhkauksia pentagrammi-episodin jälkeen.

Lisää luettavaa