Taylor Swift pokkasi American Music Awardsin tärkeimmän palkinnon kolmatta vuotta putkeen

Kanadaan meni paljon palkintoja, kun Justin Bieber ja The Weeknd juhlivat.

23.11.2020

American Music Awards järjestettiin viime yönä Yhdysvalloissa. Musiikkigaalassa suurin osa palkinnoista on kategorisoitu jonkin tietyn genren alle, paitsi muun muassa vuoden artisti. Taylor Swift pokkasikin illan tärkeimmän palkinnon – jälleen kerran. Swift voitti sen jo kolmannen kerran putkeen, viimeksi oli eri voittaja vuonna 2017, kun Bruno Mars oli asialla.

American Music Awardsin ehdokkuudet määräytyvät listamenestyksen ja erinäisten ”fanituslukemien” mukaan, mutta voittajat äänestää yleisö. Tästä syystä näistä voitoista ei voi vetää suoria viivoja siihen, kuka pärjää Grammyissa, mutta tehdään silti.

Taylor Swift on pärjännyt siinä gaalassa ennenkin. Laulaja on voittanut Grammyissa jo 10 palkintoa, joista 2 on ollut vuoden albumin palkinto. Tänä vuonna laulaja julkaisi yleisön löytämän ja kriitikoiden ylistämän Folklore-albumin, joten Swift lienee vahvoilla jälleen.

Hänen suurin haastaja tärkeimpiin Grammy-pysteihin on isoa listavuotta viettänyt ja Rumban sivuillakin viikko toisensa jälkeen palstatilaa valloittanut The Weeknd, joka nappasi AMA:ssa kolme isoa r&b-kategorian palkintoa, mukaan lukien vuoden miesartistin palkinnon. The Weeknd on myös selvä ennakkosuosikki pärjäämään tulevassa Grammy-gaalassa, jossa listameriitit painaa myös vaakakupissa. Lopulliset voittajat valikoi kuitenkin ammattilaisista koostuva raati, toisin kuin AMA:ssa.

Tämän vuoden tulokkaaksi American Music Awardsissa valittiin Doja Cat. Näkyvästi esillä ollut laulaja julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2018. Viime vuonna vuoden tulokkaaksi valittiin Billie Eilish, joka nappasi tulokkuuden lisäksi isoja palkintoja Grammyissa. Oletettavaa kuitenkin on, että Doja Cat jää tänä vuonna Grammyissa kokeneempien, edellä mainittujen nimien taakse.

Tänä vuonna isoja voittajia olivat myös Dan + Shay ja Justin Bieber. He voittivat Swiftin ja The Weekendin tavoin kolme palkintoa. Bieber teki paluun levytysten pariin alkuvuodesta ja nappasi itselleen heti pop-kategoriasta vuoden mies-laulajan palkinnon.

Tänäkin vuonna gaalassa nähtiin paljon esityksiä, joista voit tsekata osan alta. Taylor Swiftiä ei gaalassa näkynyt, mutta voit katsoa tapahtumassa palkitun Cardigan-musiikkivideon alta. Swiftin kolmas palkinto tuli pop-kategoriasta, jossa hänet palkittiin vuoden naisartistina.

Kaikki AMA-voittajat löytyvät täältä.





Juttua päivitetty 24.11.

Lisää luettavaa