The Darkness piilotti kiertueillaan kokaiinia valtaviin rintoihin

04.08.2012

Menneiden vuosikymmenten glamrockareiden irstailua apinoiva The Darkness on paljastanut keksineensä itsekin, kröhöm, mielenkiintoisia, innovaatioita sekoilujensa toteuttamiseen.

Kuva: thedarknessrock.com

Brittiläinen glamrock-yhtye The Darkness ei ole halunnut jäädä kakkoseksi matkimilleen 70-80 -lukujen rock-dinosauruksille eksessiivisen elämäntavan viettämisessä, vaan yhtye on huippuvuosinaan lyönyt itsekin melkoisen sekoiluvaihteen silmään.

The Darknessin kiertueilla vuonna 2006 laulaja Justin Hawkins kiikutettiin keikkojen alussa lavalle katosta riippuvien jättimäisten tekorintojen päällä. Bändin kitaristi Dan Hawkins on paljastanut Q-lehdelle, että sikailuvitsin sijasta tekorinnoilla oli kuitenkin aivan muu päätarkoitus kuin toimia rekvisiittana.

Kitaristi kertoi lehden haastattelussa, että tekorintojen sisälle oli piilotettu suuret määrät kokaiinia, jotta laulaja Justin Hawkins ja muu yhtye voisivat ”piristää” omaa keikkakuntoaan keekoillessaan rintojen päällä.

Vokalisti Justin taisikin viihtyä rintojen päällä vähän liiankin hyvin, sillä hän joutui samaisena kiertuevuonna jättämään koko yhtyeen huume- ja alkoholiongelmansa takia.

Viime vuonna paluun tehnyt The Darkness soittaa Helsingissä Lady Gagan lämppärinä 27.-28. elokuuta. Jos samaiset jättirinnat ilmestyvät tuolloinkin lavalle, tarkkailkaa valkoista jauhetta.

Lisää luettavaa