The Killersin sanoitukset kertovat irrallisuudesta ja kotiinpaluusta

13.01.2013

Lyriikkablogi tarkastelee Suomeen helmikuussa saapuvan The Killersin sanoitusmaailmaa ja Brandon Flowersin jykevimpiä tekstejä.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, Kuva: Live Nation.

Nobody ever had a dream round here,
but I don’t really mind that it’s starting to get to me
Nobody ever pulls the seams round here,
but I don’t really mind that it’s starting to get to me

Sam’s Town
(Sam’s Town, 2006)

Vanha auto halkoo aavikon pimeyttä. Joku on palaamassa kotiin. Menneisyys kulkee mukana takapenkillä. Kotikaupungin muistot ja pullo bourbonia. Virhe on tapahtunut, mutta ehkä jotakin voidaan oppia. Lopuksi jää kysymys: Mikä on ihminen?

Tällainen kuvaelma välittyy The Killersin sanoituksista. Tavallaan tuoreimman Battle Born -albumin kansikuva summaakin sen täydellisesti, vaikkei albumi niin täydellinen olisikaan.

The Killers ei ole ensimmäistä kertaa lyriikkablogin syynissä, sillä jo alkusyksystä tylytin melko kovasanaisesti yhtyeen Runaways-singlen sanoituksen. Perhanan tarttuvan kappaleen pilaa yhtyeen kenties lattein tarina, vaikka siinä onkin paljon samaa kuin aiemmissa, onnistuneissa kappaleissa.

A Dustland fairytale beginning
Or just another white trash county kiss
In ’61, long brown hair and foolish eyes
He looked just like you’d want him to
Some kind of slick chrome American Prince
A blue jean serenade and moon river, what you do to me
And I don’t believe you

A Dustland Fairytale
(Day & Age, 2008)

Battle Born -albumin heikkous on siinä, että vuoden 2006 Sam’s Town on kaikin puolin parempi esitys samasta aihepiiristä. Uudellakin levyllä kuitenkin hienot hetkensä, kuten avauskappale Flesh And Bone, joka Humanin tapaan pureutuu ihmisyyden peruskysymyksiin, tai ärsyttävän tarttuva From Here On Out.

Eräällä tapaa The Killersin sanoitukselliset elementit ovat peräisin hyvin erilaisista lähteistä kuin musiikilliset. Brandon Flowers – jonka oletan sanoittaneen yhtyeen kaikki kappaleet, kun ei sellaista vähäpätöistä tietoa olla taas vaivauduttu kansivihkoon painamaan – on paljon velkaa Bruce Springsteenin ja kumppaneiden jenkkirockille, sekä Lou Reedin romantisoidun likaiselle alamaailmalle. Jos ajattelee vaikka yhtyeen ihailemaa ja coveroimaakin Joy Divisionia, ei sanoituksissa ole paljonkaan yhteistä.

Breaking my back just to know your name
Seventeen tracks and I’ve had it with this game
I’m breaking my back just to know your name
But heaven ain’t close in a place like this
Anything goes but don’t blink you might miss

Somebody Told Me
(Hot Fuss, 2004)

Yksi The Killersin poikkeuksillisimmista piirteistä on, että juuri heidän popeimmissa ja tarttuvimmissa kappaleissaan on myös ne parhaat lyriikat. Somebody Told Me, Human ja When You Were Young ovat sanalla sanoen loistavia.

Tarttuvuus perustuu usein yksinkertaisiin säkeisiin, kuten vaikka juuri Humanin kertosäkeen kysymyksessä: ”Are we human or are we dancer?” Nerokasta siinä on kysymyksen mielettömyys ja vaihtoehtojen epäsuhtaisuus. Osa kuulijoista yrittikin alitajuisesti järkeistää riviä ja kuuli Flowersin laulavan dancerin sijasta ”denser” (=tiheämpi), missä olisi kenties ollut enemmän järkeä. Solisti kuitenkin korjasi pian tämän väärinkäsityksen. MTV:n haastattelussa Flowers jäljitti ajatuksensa Hunter S. Thompsonin lausahdukseen.

”Daddy, daddy, daddy, all my life
I’ve been trying to find my place in this world.”
”Baby, baby, baby, I’ve got all night to listen to the heart of a girl.”

Heart of a Girl
(Battle Born, 2012)

Useimmilta yhtyeiltä on hankala erottaa yhtä selkeästi parasta sanoitusta tai biisiä. The Killersin kohdalla vastaus on kuitenkin kohtuullisen yksinkertainen: Tranquilize. Lou Reedin tukemassa, mutta Flowersin kokonaan kirjoittamassa kipaleessa monet hänen lyyriset ominaisuutensa osuvat yksiin jännittävällä tavalla.

Tranquilize on myös yksi yhtyeen monitulkintaisimpia kappaleita. Sen tarina on samanhenkinen kuin Runaways tai The Way It Was -biiseissä, mutta pitkähkö teksti monine piirteineen jättää paljon tulkinnanvaraa. Lapsikuoron laulama riimittely (alempi säkeistö alla) lähenee täydellisyyttä ja siinäkin viitataan rikollisuuteen, johon laulun puhuja on kenties syyllistynyt: ”I got this feeling that they’re gonna break down the door.”

Silently reflection turns my world to stone
Patiently correction leaves us all alone
And sometimes I’m a travel man
But tonight this engine’s failing
I still hear the children playing

Kick the can, kick the can, skip and blackjack
Steal a car and ring around rosey,
Rock and roll, candyland, boogeyman,
Run away and give me your sneakers

Tranquilize
(Sawdust, 2007)

Ehkä erikoisin yhtyeen sanoituksista on kuitenkin Day & Age -albumin Spaceman. Rokkaava biisi tekee mielenkiintoisen rinnastuksen abduktiokokemuksen ja tähteyden välille. Kappaleen nimen voi helposti kuvitella viittaavan David Bowien Starmaniin, kun taas kertosäkeen ”It’s all in your mind” kaikuu lähes suorana lainauksena George Harrisonin suusta Yellow Submarine -elokuvasta.

Flowersin monet sanoitukset esittelevät jollakin tapaa mukavuusalueensa ulkopuolelle päätyneitä, irrallisuudentunteen vaivaamia yksilöitä. Äkillisesti kuuluisuuteen nousseen yhtyeen nokkamies on myöntänyt, ettei hän ollut valmis massasuosioon, ja Spacemanissa voi kuulla kaikuja tästä äkillisestä ”kaappauksesta” viihdemaailmaan ja median ryöpytykseen.

It started with a low light
Next thing I knew they ripped me from my bed
And then they took my blood type
It left a strange impression in my head

You know that I was hoping
That I could leave this star-crossed world behind
But when they cut me open
I guess that changed my mind
– –
The song maker says, ”It ain’t so bad”
The dream maker’s gonna make you mad
The spaceman says, ”Everybody look down”
It’s all in your mind

Spaceman
(Day & Age, 2008)

Lisää luettavaa