Tiistaina oli kaikki paremmin ja joulukuukin on niin sateinen ja harmaa – Pesso jatkaa tarinointia uudella singlellään

Joulu on jo ovella.

10.12.2017

Pessolta saadaan uusi kappale. Viimeksi räpättiin tiistaista, nyt biisi on nimeltään Joulukuu. Joulukuu vaikuttaa olevan tarinansa puolesta jonkinlaisissa yhteyksissä Tiistai-kappaleeseen. Siihen suuntaan Pesso myös viittasi taannoisessa Rumban haastattelussaan:

”Tiistain kertojahahmo ei tahdo suoraan syyttää ketään kokemastaan epäonnesta, vaan yrittää ymmärtää kaiken tarkoituksen. Tarinalla on myös kääntöpuolia joita voi kuulla tulevissa kappaleissa. Tiistain hahmo on jonkinlainen karikatyyri oman persoonani joistain puolista. Ikävä kyllä ymmärrys ja empatia eivät aina riitä loppuun asti.”

Pesson tuotannosta saa nyt jonkinlaisen kuvan kahden kappaleen myötä. Tässä kohdin räppäriä uskaltanee kutsua jonkinlaiseksi Kasmirin ja Paperi-T:n hengenheimolaiseksi.

Ei kuitenkaan siinä mielessä, että olisi mistään kopioimisesta kyse. Pesson kaltaista artistia ei tule toista aivan heti mieleen. Suosittelemme siis tsekkaamaan, että mistä on kyse ja siinä sivussa kirjaamaan Pesson nimen muistiin.

Lisää luettavaa