The time has come! Refused julkaisi uuden singlen ja tietoa tulevasta levystä

27.04.2015

No niin, sieltä se tuli. Ruotsalainen hardcore-suuruus Refused esitteli juuri uuden kappaleen ja jakoi hivenen informaatiota uudesta levystäkin. Aijai.

Hauska tilanne sikäli, että yhtye kertoo tiedotteessaan sisuuntuneensa yleisön nihkeydestä uuden materiaalin suhteen. ”Kukaan ei halunnut, että sössisimme vakiintuneen kuvan bändistä, joka julkaisee hienon levyn ja hajoaa sitten. Kukaan ei halunnut, että tahraisimme sitä ajatusta. Se oikeastaan provosoi meitä”, rumpali David Sandström kirjoittaa.

Uusi albumi Freedom julkaistaan 30. kesäkuuta. Refused ei esiinny sillä kokonaan vanhassa kokoonpanossaan, vaan kitaristi Jon Brännström erotettiin yhtyeestä viime lokakuussa. Kuuntele uusi single Elektra alempaa.

Lisää luettavaa