Torstain tripla suomalaista musiikkia: Virtaa ja Huutoa riittää, kun paha mörkö tulee

Kotimaista musiikkia taas tarjolla, tällä kertaa peräti kolmen uutuuskappaleen verran.

09.04.2015

Torstain kunniaksi tällä kertaa suomalaista musiikkia peräti kolmen uuden videon ja kappaleen verran.

Aloitetaan meno lungisti ja chillisti, jotta päästään oikeaan tunnelmaan. Virta on tiedotteen mukaan kuopiolaislähtöinen trio. Tämä ei kuitenkaan kuulu musiikissa minkäänlaisena kieroiluna, vaan lähinnä päinvastoin: About to Fly on rehellinen tunnelmajazz-pala, jonka soittajavideo komppaa hienosti kappaletta.

Virta työstää tällä hetkellä kakkosalbumiaan, ja se soittaa esimerkiksi Dublinin 12 Points -festivaaleilla huhtikuun puolivälissä.

Yhtyeen kotisivuille pääset tästä.

Nostetaan hieman kierroksia, ja otetaan seuraavaksi esittelyvuoroon hieman sikstarimmalta kuulostava vaihtoehto. The Shrieks laulaa isosta, pahasta möröstä psychobillyn ja/tai horrorpunkin tahtiin, millä nimellä yhtyeen musiikkia sitten haluaakin genremääritellä. The Shrieksin debyyttilevyn Get Over Here -julkkaribileet ovat muuten Bar Loosessa 2. toukokuuta. Lavalla heitä ennen vierailevat samana iltana mainiot The Toxics sekä Hole in the Head, joten Mustanaamio suosittelee lämpimästi. Ei kun sinne vain vappuhulinoita jatkamaan!

The Shrieksin kotisivuille pääset tästä.

Viimeisimpänä ja ainakin tähän mennessä tuntemattomimpana esittelyvuorossa on Huuto!-niminen yhtye. Tuntemattomampi bändi on ihan siitä syystä, että eilen julkaistiin yhtyeen ensimmäinen esittelykappale Solidaariset tytöt. Meno on kovin perinteisen (hyvällä tavalla!) rock, mutta mitä muuta voi miehistöltä, jonka soittajat ovat tuttuja yhtyeistä kuten Turun Romantiikka, Maailmanlopun Tyttö & Hyeenat sekä Vanity Ink.

Siitä! Ja tuosta! Kaboom! Pow! Se on torjantai eli melkein perjantai!

Lisää luettavaa