Mielipide: ””V**tu mitä paskaa” sai täysin uuden merkityksen

27.01.2016

Tuotteistamisen mestari Apulanta on lanseerannut markkinoille nimikkokanankakkansa ja Apulanta-kompostorin. Nämä molemmat tuo markkinoille Biolan, jonka legendaarinen TV-mainoksen ralli soi päässä aina sekunti sen jälkeen, kun yhtiön nimi mainitaan ääneen.

Mainos löytyy myös alhaalta. Eipä kestä.

”Molemmat ovat oman tiensä kulkijoita ja molempien tekemistä leimaa halu vaikuttaa. Kestävä kehitys nivoo yhteen lannoitevalmistajan ja punkrock-yhtyeen. Yhteistyön tuloksena markkinoille tuodaan uusia kestävän kehityksen mukaisia tuotteita”, kerrotaan Apulanta-tuotteista kertovassa tiedotteessa Biolanin sivuilla.

On vaikea kuvitella muiden bändien ryhtyvän tällaiseen itseironiaa tirskuvaan projektiin mukaan. Apulanta on aiemmin myynyt omalla nimellään ja logollaan esimerkiksi vieheitä ja ilmanraikastamia. Kananpaska on tähän ihan luonnollinen jatkumo. Voin vain kuvitella millainen höröttely on Apulannan treenikämpillä kuultu, kun idea on ensimmäisen kerran mainittu.

Tähän voisi ilkeämielisempi jauhaa jotain Apulannan uudemman tuotannon ja nimikkokanankakan yhtäläisyyksistä, mutta jääköön, sillä tarkoitusperät ovat hyvät.

On aina hienoa, kun 40 ikävuoden paikkeilla olevat tahot ja yksilöt löytävät toisensa hyvän asian puolesta. Biolan, Toni ja Sipe, hienoa työtä.

Seuraavaksi sitten levyllinen ihan sellaista ehtaa punkia, eikös?

Jarkko Fräntilä

Lisää luettavaa