Tuomari määräsi ex-radiojuontajan maksamaan Taylor Swiftille vahingonkorvauksia seksuaalisesta ahdistelusta – korvaussumma yksi dollari

David Mueller tuomittiin syylliseksi.

15.08.2017

Koskettiko radiojuontaja David Mueller Taylor Swiftiä epäsopivalla tavalla vuonna 2013 järjestetyssä fanitapaamisessa?

Tästä on väännetty kättä nyt neljän vuoden ajan. Vuonna 2013 Swift oli radiokanavan järjestemässä fanitapaamisessa, ja paikalla kanavan edustajana oli David Mueller. Heistä otettiin yhteiskuvan erään Swift-fanin kanssa. Juuri ennen poseerausta Muellerin kerrotaan koskettaneen Swiftiä ja tämän pakaroita tavalla, jonka voi määritellä seksuaaliseksi ahdisteluksi. Mueller on jatkuvasti kertonut, ettei hän koskenut missään vaiheessa Swiftiä epäsopivasti.

Nyt Mueller on kuitenkin todettu syylliseksi, ja tuomari määräsi hänet maksamaan Swiftille korvauksia symbolisesti yhden euron verran.

Mueller itse haki Swiftiltä kolmen miljoonan dollarin korvauksia muun muassa uransa pilaamisesta. Mueller sai potkut kanavalta tapauksen tultua julki.

Lisää luettavaa