Tupac Shakurin täti päätyi FBI:n etsityimpien terroristien listalle – miljoonan dollarin vihjepalkkio

05.05.2013

Assata Shakur tuomittiin vankeuteen poliisin murhasta vuonna 1977. Nainen pakeni kaksi vuotta myöhemmin ja on ollut siitä lähtien pakomatkalla.

Kuva: Interscope

Edesmenneen Tupac Shakurin kummitäti Assata Shakur, syntymänimeltään Joanne Chesimard, on päätynyt ensimmäisenä naisena Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n etsityimpien terroristien listalle.

Chesimard tuomittiin vuonna 1977 elinkautiseen vankeuteen neljä vuotta aiemmin tapahtuneesta poliisin murhasta. FBI:n mukaan Chesimard ampui maantiepoliisin, joka oli pysäyttänyt hänet autotiellä New Jerseyssä vuonna 1973. Chesimard pakeni vankilasta vuonna 1979 ja on elänyt FBI:n tietojen mukaan Kuubassa vuodesta 1984.

Chesimard oli jäsen Black Panther Party -vallankumousliikkeessä, jonka FBI luokitteli rikollisjärjestöksi 1960-luvulla.

The New York Timesin haastatteleman FBI:n edustajan mukaan nykyään 66-vuotias Chesimard on yhä vakava turvallisuusuhka Yhdysvalloille, sillä FBI uskoo, että naisella on nykyisessä asuinmaassaan Kuubassa aktiivisia yhteyksiä terroristijärjestöihin.

Chesimardin tukijat ovat kritisoineet FBI:n äkillistä päätöstä nostaa Chesimard terroristilistalle juuri nyt. Kriitikkojen mukaan FBI haluaa opportunistisesti hyödyntää murhatun poliisin, Werner Foersterin, kuolinpäivän lähestyvää 40-vuotismerkkipäivää. Chesimard on itse korostanut olevansa syytön poliisin murhaan tai terrorismiin.

FBI tarjoaa miljoonan dollarin palkkiota Chesimardin kiinniottoon johtavasta vihjeestä.

Lisää luettavaa