UMK:sta tuttu Ukkosmaine-kytkyinen yhtye ottaa aurinkoa marsilaisten kanssa

29.03.2017

Pari vuotta sitten UMK:ssa kisaillut Pihka ja myrsky julkaisee uuden albumin, jolta lohkaistu musiikkivideo Aurinkoo marsilaisten kaa saa ensiesityksensä Rumbassa nyt.

”Kolmas albumi alkaa olla purkissa ja tarkoitus julkaista alkusyksystä. Albumit tuppaavat näköjään olemaan aina reaktioita edelliseen albumiin. Edellinen oli tarinallinen tuplalevy, eli melkoisen raskas teos. Nyt tekee mieli tehdä valoisa ja vauhdikas kokonaisuus”, myös Ukkosmaineesta tuttu Lasse Turunen kommentoi.

Nyt päivänvalon näkevä single syntyi, kun yhtye oli lähdössä matkalle kohti Joensuuta.

”Tuona aamuna metrossa oli täpötäyttä ja hiirenhiljaista, kaikki tuntuivat olevan yksin. Rullaportaisiin tunkeminen oli koomisella tasolla. Mainokset huusivat proteiinia ja lomamatkoja. Kuinka pitkään tämä mylly jatkuu, ennen kuin on aikaa itselle? Sieltä tuli ’ruuhkabussissa leijuvat unelmat’, joiden toteuttamisen perään haaveillaan matkalla töihin”, Turunen kertoo.

Katso video alta.

Lisää luettavaa