Uutta tulikuumaa räppiä The Circukseen – Smokepurpp saapuu Suomeen

Smokepurpp saapuu Suomeen.

17.01.2019

Smokepurpp, (oikealta nimeltään Omar Pineiro) saapuu maaliskuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Smokepurpp konsertoi Helsingin The Circuksessa 7. maaliskuuta.

Keikan ennakkoliput tulevat myyntiin 21.1. Lippupisteessä klo 9.00 hintaan 36 euroa. Tapahtuma on ikärajaton, mutta sisältää anniskelualueen.

The Circukseen keikalle saapuva Smokepurpp nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2015 monen nuoren räppärin tavoin SoundCloud –palvelun kautta. Hänen läpimurtohittinsä Audi on kerännyt Spotifyssa jo yli 115 miljoonaa streamia ja kappaleen musiikkivideon on nähnyt yli 50 miljoonaa silmäparia.

21-vuotias rap-artisti aloitti uransa tuottajana, mutta siirtyi räppäämiseen kun tuottajan ura ei lähtenyt nousukiitoon. Smokepurpp on kiinnitetty Travis Scottin Cactus Jack
Records levy-yhtiölle ja hän on julkaissut musiikkia tämän hetken kuumimpien urbaanin musiikin artistien kuten Lil Pumpin, Lil Yachtyn, Offsetin ja Juicy J:n kanssa.

Lisää luettavaa