Vieläkö kotimaiset raskaat jaksavat? – Kotiteollisuuden ja Timo Rautiaisen videoilta se selviää

18.03.2013

Tarjolla videomuotoista esiintymistä kahdelta 2000-luvun isoimmista suomalaisista.

Kuva: Ville Juurikkala.

Hiljattain oman olutmerkin lanseerannut Kotiteollisuus valmistautuu julkaisemaan kesällä jo kolmannentoista studioalbuminsa (jos Sotakoira -levyt lasketaan), ja niiltä tiimoilta olisi tarjolla myös yhtyeen tuore single ja musiikkivideo Yötä vasten. Kovasti tutulta Kotiteollisuudelta biisi kuulostaa, eikä videokaan juuri aiemmista poikkea, vaikka Hynysellä onkin parta palmikoilla.

Lisäksi olisi katsottavaa ja kuunneltavaa Timo Rautiaisen tuoreimmalta yhtyeeltä Neljäs Sektori, joka debytoi viime vuonna julkaistulla Kunnes elämä meidät erottaa -albumilla. Yhtyeen kiertue-esiintymisistä on koottu alla oleva musiikkivideo Koiran laulu, jota nimeä kantaa myös viime perjantaina julkaistu kokoonpanon ensimmäinen EP. Videon aluksi YUP:stäkin tuttu Valtteri Tynkkynen valittelee, ettei nykyään ole varaa edes uusiin kieliin.

Eli tässä nämä videot, mainitussa järjestyksessä.

Lisää luettavaa