Viivi Huuska ohjasi Zara Larssonin musiikkivideon – tältä se näyttää

Love Me Land on Larssonin vuoden ensimmäinen soolokappale.

13.07.2020

Ruotsalaislaulaja Zara Larsson julkaisi perjantaina Love Me Land -kappaleen. Kyseessä oli miljardeja striimanneen artistin vuoden ensimmäinen soolokappale.

Elektronisen musiikin vivahteita sisältävästä pop-kappaleesta julkaistiin samalla musiikkivideo, jonka ohjasi suomalainen Viivi Huuska. Koronatilanteen vuoksi hän joutui ohjaamaan videon etänä videokuvan välityksellä.

Viivi Huuska joutui vaikealta kuulostavaan tehtävään, mutta on selkeästi suoriutunut siitä mallikkaasti.

Teen Vogue -lehdelle Larsson kertoo erikoisesta tilanteesta ja siitä miten hän rakastaa tanssia videolla. Videon alkuperäisenäkin tarkoituksena oli tuoda laulaja esiin täysin yksinään.

Tätä ennen Huuska on ohjannut videoita esimerkiksi Cheekille, Chisulle ja Pete Parkkoselle.

Katso video alta.


Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lisää luettavaa