VilleGallelta väkevä Vain elämää -esitys, Antti Tuisku muistutti omasta asemastaan

Elastisen päivänä tapahtui.

11.10.2019

Vain elämää -ohjelmassa vietettiin Elastisen päivää. Kattaus oli varsin mielenkiintoinen.

Eilen kerroimme PMMP:n Paula Vesalan ja Mira Luodin duetosta. Sen lisäksi jaksossa kuultiin monia muitakin mielenkiintoisia esityksiä. Tällä kaudela ovat mukana Vesalan ja Elastisen lisäksi Erin, Lauri Tähkä, Antti Tuisku, Maija Vilkkumaa, VilleGalle ja Samu Haber.

Väkevimmästä vedosta vastasi VilleGalle, joka päivitti Fintelligensin suomiräpin nimissä ikivihreäksi laskettavan Kelaa sitä -kappaleen vuoteen 2019 sähäköineen rumpuineen, tai kuten VilleGalle itse luonnehti:

”vähän kuin sellainen kantaaottava Gucci gang.”

VilleGalle työsti kappaleeseen pitkälti uudet sanoitukset, mutta joitakin tuttuja yksityiskohtia kuultiin edelleen. Biisillä hän räppäsi raiskaajista jotka selviävät ehdollisella, kun talousrikolliset joutuvat linnaan. Alkuperäisessä versiossa kuultiin vastaava laini, mutta talusrikollisten tilalla oli seinien maalaajat [graffitimaalarit].

Elastinen vaikuttui kuulemastaan ja totesi biisin ansaitsevan tämän myötä uuden lähdön.

Antti Tuisku teki anttituiskut ja pisti illan päätteeksi bileet käyntiin. Tuisku versioi Elastisen uudempaa soolomateriaalia Supervoimii-kappaleen muodossa. Lämminhenkinen biisi ei saanut kovinkaan lämminhenkistä käsittelyä, vaan Tuisku päätti pistää biisin päälaelleen ja revitellä menemään.

Tuekseen Tuisku kutsui luottotuottajansa Jurekin, joka paukutti rumpukonetta kuin se olisi velkaa. Lopputuloksena oli teknohko bilebiisi. Biisillä Tuisku ei laula kenestäkään toisesta, vaan itsestään ja omista supervoimistaan, kuten laskujen maksamisesta. Mainitaan kappaleella myös Obamat, ne molemmat.

Supervoimii muistutti siitä, että Tuisku on suomipopin kiistaton kärkinimi edelleen, joka kääntää biisin kuin biisin edukseen. Kuuntele biisit alta.







Lisää luettavaa