Vinyylivillityksellä on myös varjopuolensa: kaksipäiväinen festivaali peruttiin järjettömien lippuhintojen takia

Vinyylihype nostattaa myös hintoja.

27.07.2017

Lontoon Printworks-yökerhossa oli tarkoitus järjestää vinyylifestivaalit.

Syyskuun lopulla järjestettäville festivaaleille oli tulossa yli 100 myyjää. Heidän oli tarkoitus myydä niin vinyylejä kuin esimerkiksi soittimia ja muita laitteita. Paikalle oli kutsuttu myös vinyyliasiantuntijoita, joiden oli tarkoitus arvioida messuille osallistuvien myyjien levykokoelman arvo.

Nyt tapahtuman järjestäjät ovat kertoneet, miten heidän on peruttava tapahtuma ”yllättävistä syistä johtuen”.

Suurimmaksi syyksi tapahtuman peruuntumiselle epäillään surkeaa osanottajamäärää, joka puolestaan johtuu tapahtuman lippuhinnoista. Sisäänpääsy tapahtumaan maksoi hulppeat 40 puntaa eli liki 45 euroa. Lontoossa on lukemattomia levymessuja, minne pääsee maksutta sisään.

Jo lipun tapahtumaan ostaneet saavat onneksi rahansa takaisin.

Lisää luettavaa