Viraalihitti siivitti 13- ja 12-vuotiaiden poikien metallibändille lähes 2 miljoonan dollarin arvoisen levytyssopimuksen

14.07.2014

YouTubeen ladatun katusoittovideon kautta maailmanmaineeseen ponnahtanut Unlocking the Truth solmi riemastuttavan sopimuksen.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Unlocking the Truth

Rumbablogissakin kerrottiin tammikuussa nuorten yhdysvaltalaispoikien muodostamasta metallibändi Unlocking the Truthista, joka nousi vuosi sitten viraalihitiksi New Yorkin Times Squarella kuvatun katusoittovideon lähdettyä leviämään kulovalkean tavoin YouTuben kautta.

Sittemmin 13-vuotiaiden Malcolm Brickhousen ja Alec Atkinsin sekä 12-vuotiaan Jarad Dawkinsin muodostama bändi on päässyt esiintymään muun muassa Coachella-jättifestarin päälavalla huhtikuussa, Guns N’ Rosesin ja Queens of the Stone Agen lämppärinä sekä parhaillaan ympäri Pohjois-Amerikkaa kiertävällä Vans Warped Tour -kiertueella.

Seuraavaksi Unlocking the Truth ura saa jälleen uuden ilahduttavan käänteen, sillä The New York Post -lehden mukaan bändi on solminut Sony Musicin kanssa 1,8 miljoonan dollarin arvoisen levytyssopimuksen. Sopimus kattaa varmuudella bändille kaksi studioalbumia sekä option vielä neljään levyyn sen jälkeenkin.

Sopimukseen liittyy kuitenkin sellainen tekninen seikka, että bändin debyyttilevyn on myytävä vähintään 250 000 kappaletta, jotta pojat pääsisivät nettoamaan sopimuksen parhaimmillaan yli miljoonaan euroon yltäviä huippusummia. Myyntitavoite on kova, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi Beyoncén uusin levy myi vain 600 000 kappaletta Yhdysvalloissa. Poikien nuoren iän takia levytyssopimukselle jouduttiin lisäksi hakemaan erityislupa New Yorkin korkeimmasta oikeudesta.

Kitaristi Brickhouse, basisti Atkins ja rumpali Dawkins perustivat Unlocking the Truthin vuonna 2007 ollessaan vain noin 6-vuotiaita.

Katso alapuolelta, miltä Unlocking the Truthin keikkameininki näytti keväällä Coachellassa.

Lisää luettavaa