Rumba Voice of Finlandin pressitilaisuudessa: ”Michael Monroesta voi olla minulle eniten vastusta”, sanoo Tarja Turunen

02.10.2014

Laulukilpailu etsii jälleen uusia ääniä.

Teksti: Hanna Karpio

The Voice of Finlandin neljäs kausi alkaa keväällä 2015. Valmentajakaartissa jatkaa alkuperäisjäsenenä Michael Monroe, joka saa seurakseen Tarja Turusen, Redraman ja Olli Lindholmin. Axl Smith haastatteli The Voice of Finlandin lehdistötilaisuudessa tulevia valmentajia näiden tunnelmista ja odotuksista.

Erityisesti rockin, klassisen musiikin, oopperan ja musikaalien saralla kunnostautunut Turunen suostui mukaan heti kättelyssä.

”Musiikin teossa on ollut minulla itselläni niin paljon onnen hetkiä, että on hienoa saada olla apuna uusille, tuleville tähdille”, Turunen sanoi.

Millainen tähtivalmentaja Tarjasta sitten tulee?

”Herskyvä, positiivinen ja kannustava koutsi karjalan murteella. Ottakaa tai jättäkää! Toivon löytäväni helmiä: tunneperäisiä laulajia. Laulajan työ perustuu nimittäin pelkästään tunteeseen. Olemme tarinankertojia ja tunteen välittäjiä.”

Turunen tunnustaa myös, ettei ole aiemmin katsonut Voice of Finlandia.

”Aivan keltanokkana ja omana itsenäni lähden mukaan. Tuskin ryhdymme muiden valmentajien kanssa tukkanuottasille, vaikka Michaelista voikin olla eniten vastusta – olemmehan molemmat rock-kuvioissa”, Tarja kertoo.

Lukuisilla pysteillä palkittu Yön solisti Olli Lindholm lähtee mukaan niin ikään positiivisin mielin.

”Olimme Tarjan ja Michaelin kanssa tavanneet vain pari kertaa ja Redraman kanssa emme ollenkaan, mutta kun näimme muiden valmentajien kanssa toisemme, tuli hyvä fiilis. Tiesin heti tehneeni hyvän valinnan.”

Millaisia laulajia Lindholm aikoo etsiä?

”Haluan löytää sielukkaita laulajia. Sellaisia, jotka työntävät, jos ovessa lukee vedä. Sellaisia, joilla on valtava halu ja tahto, ja sen kuulee. Vire ja muu tulee ajan myötä, mutta tunnetta ja paloa haluaisin nähdä.”

Gang Starrinkin kanssa kiertänyt, tunnetuille suomalaistähdille kuten Anna Abreulle ja Brädille kappaleita säveltänyt ja moneen muuhun ehtinyt Redrama myöntää, että tuleva koitos jännittää.

”Kuumottaa kyllä, mutta on ilo ja kunnia olla täällä. Olin päättänyt jo etukäteen, että jos minua joskus kysytään mukaan ohjelmaan, haluan vastata myöntävästi. Ohjelma lähtee kannustavasta kulmasta ja positiivisuudesta, ja se on iso juttu”, Redrama sanoo.

Millaista artistia Redrama kaipaisi Suomen musiikkimaailmaan?

”En lähde hakemaan minkään tietyn genren edustajaa, vaan yksinkertaisesti sellaista laulajaa, joka esiintyy joka kerta kuin saisi laulaa viimeistä kertaa. Kuulostaa siltä, että se on paljon vaadittu, mutta sellaista sen on oltava.”

Michael Monroe palkittiin vastikään brittiläisen Metal Hammer -lehden Golden God’s Inspiration -palkinnolla. Pysti myönnetään inspiroiville bändeille tai artisteille, joilla on ollut suuri vaikutus rock-musiikin historiaan.

Millaisella mielellä Michael lähtee liikenteeseen uuden valmentajajoukon kanssa?

”Meitä on tässä laulajina todella hyvä kattaus eri alueilta, jokaiselle jotakin. Tulee kiintoisaa ja hauskaa, sillä ei tässä ohjelmassa muuta kuin kivaa voi ollakaan.”

Onko Michaelilla joitakin vinkkejä uusille valmentajille?

”Isoja artisteja ja aikuisia ihmisiähän tässä on mukana, joten mitähän osaisin neuvoa. Seuratkaa sydämenne ääntä ja olkaa kilttejä! Mennään laulajien ehdoilla eikä dissata ketään. Annetaan rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta. Laulajat ovat tärkeintä, ja heidän uransa ja elämänsä ovat nyt osittain meidän käsissämme.”

Lisää luettavaa