”Voittajan on helppo hymyillä vuonna 2018” – haastattelussa paluun tehnyt Kapasiteettiyksikkö

Rumba tapasi Andun ja Uniikin.

18.05.2018

Kapasiteettiyksikkö on yksi suomiräpin järkäleistä, joka teki lähtemättömän vaikutuksen viiden albuminsa myötä. Yhtye lopetti vuonna 2008, jolloin Uniikki suuntasi soolouralle, samalla kun Tasis ja Andu lähtivät tekemään uraa yrittäjinä.

Tänä vuonna Rähinä Records täyttää 20 vuotta ja samalla se tarkoittaa sitä, että myös Kapasiteettiyksikkö tulee takaisin.

Vaikka Kapasiteettiyksikön ja Fintelligensin yhteiskeikan sisältävän Rähinä Liven liput liikkuivat reippaasti ja uutiskynnys ylittyi helposti, niin yhtye päätti julkaista vielä uuden kappaleen. Keskiviikkona julkaistu Bella Zau on väkevä klassiselta Kapasiteettiyksikkö-kappaleelta kuulostava biisi, joka olisi voitu tehdä todellisuudessa vaikka vuonna 2005.

Rumba tapasi Kapasiteettiyksikön Uniikin ja Andun Helsingin Etelärannassa sijaitsevassa Story-ravintolassa, jonka yksi omistajista Andu on.

Nykypäivään sopivasti kappaleen suoratoistolukemia tarkastetaan heti aluksi Andun kännykästä. Niitä oli kertynyt tässä vaiheessa jo reippaat kaksikymmentätuhatta, siitäkin huolimatta ettei Spotifyn päädyssä oltu vielä laitettu kappaletta yhdellekään isolle soittolistalle. Mainosbudjetti kappaleelle on ollut itsevarmasti pyöreät nolla euroa.

Kapasiteettiyksikön nimi riittää vielä kymmenenkin vuoden tauon jälkeen ja Uniikki kertoo, että biisi on otettu hyvin vastaan. Kaikesta päätellen fiilikset ovat yhtä aurinkoiset kuin haastattelupäivän hellesää.

Andu innostuu pohtimaan kappaleen syntymistä aina ensimetreiltä lähtien.

”Jännää, miten tilanne etenee tällä hetkellä. Haluttiin Rähinän 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tehdä sitä, mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle – mennä studioon ja tehdä jotain, mitä esittää ihmisille. Prosessi meni niin uskomattoman sulavasti, että tällaisena Rähinä-produktiona saatiin koko projekti tehtyä. Sama menetelmä,mitä käytettiin aikoinaan, joku saa idean ja sitten mietitään kuka tuottaa. Tässä tapauksessa Elastinen.”

”Saatiin bängerin pohja valmiiksi ja mietittiin, että minkä tyylinen biisi tehdään. Tällä kertaa Tasis lähti ensimmäisenä kirjoittamaan. Kapasiteettiyksikkö on kolmihenkinen bändi ja pitäisi puhua yhdellä suulla, mutta kuitenkin niin, että jokainen on oma itsensä. Siinä on aina sellainen pieni yhteensovittelun tuokio jossain vaiheessa.”

”Tuo koko luova prosessi on ollut meille aina sikahauskaa. Meillä on aina ollut hyvä dynamiikka ja menty positiivisen kautta. Ei me olla ikinä perinteisen artistiahdistuksen kautta tehty musiikkia. Se on ollut enemmän sellaista hyvää meininkiä ja nautittu siitä prosessista.”

”Oltiin saatu meidän jatkumoon aika luonnollisesti sopiva biisi aikaiseksi. Tämä on ihan tunnistettava Kapasiteettiyksikkö-biisi, joka olisi voinut tulla 2008 ulos, mutta ilmestyikin vasta 2018. Saatiin biisi valmiiksi reilu kuukausi sitten ja siitä asti pitikin olla hiljaa. Se oli törkeän vaikeata, kun oltiin niin innoissaan.”

”Ei soitettu kappaletta kenellekään. Yleensä lähipiirissä on paljon porukkaa tottunut kuulemaan kappaleita jo demovaiheessa. Soitettiin vasta päivää ennen kappaleen julkaisua se ystäville ja eilen (keskiviikkona) se ilmestyi. Sitten biisi olikin yhtäkkiä ulkona ja seuraavaksi piti miettiä, mitä tehdään seuraavaksi. Onko meillä jotain tavoitteita, kun kuitenkin musabisnestä tehdään”, Andu pohtii ja jatkaa:

”Musiikki tulee kuitenkin aina ennen bisnestä ja tässä yhtälössä, jossa Uniikki jatkaa omaa soolouraansa, tämä oli enemmänkin tällainen fiilisprojekti, että saadaan jotain ulos ennen kesän keikkoja. Todettiin, että jos jengi on meistä joskus digannut ja diggaa tästä, niin sitten me ollaan tehty oma tehtävämme. Ainakin eilisen palautteen perusteella tämä on toiminut.”

Uniikki komppaa vierestä ja kertoo palautetta tulleen etenkin niiltä samoilta faneilta, jotka ovat seuranneet Kapasiteettiyksikön tekemisiä aina alkuajoilta asti. Eli ovat suurinpiirtein samaa ikäluokkaa, mitä räppärit itse.

”Ei olla yritetty tehdä mitään, mikä ei ole meitä, vaan tunnistettavaa KY-soundia vähän päivitettynä tähän päivään. On ollut todella hauskaa, että monet kollegat jotka eivät usein kommentoi, ovat viestitelleet niin yksityisviestein kuin julkisesti, että tosi hyvä meininki. Sehän aina lämmittää sydäntä, kun muut räppärit kehuu, että nyt oli hyvää räppiä”, Uniikki sanoo.

Uniikki toivoo, että myös nuorempi yleisö löytäisi kappaleen.

”Soundi on kuitenkin sitä millä pohja on luotu ja miksi suomihiphop on niin suurta tänä päivänä. Aina sellainen ’tiedä juuresi’ -ajattelu on ollut hiphopissa hyvin vahvasti läsnä. Muistan kun aikoinaan breakdance-opettaja tuli New Yorkista kolme muovikassillista täynnä hiphop-kasetteja ja niitä sitten kuunneltiin. Se kertoi tarinoita, että kuka on kukakin.”

”Toivottavasti jengi käy nyt katsomassa, että mikä Kapasiteettiyksikkö on ja lukee vaikka meidän kirjan, joka ilmestyy 18. lokakuuta. Siinä on paljon suomihiphopin historiaa ja kerrotaan, miten koko homma on lähtenyt käyntiin. Siinä on syvempää analyysia.”

Uniikki viittaa Rumban entisen päätoimittajan Mikko Aaltosen kirjoittamaan 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää -kirjaan. Kirjan kirjoittamista Andu luonnehtii positiiviseksi ja puhdistavaksi kokemukseksi, joka on palauttanut muistoja pintaan ja tuonut muutenkin yhtenäistä porukkaa vielä lähemmäksi toisiaan.

”Mennyt kylmiä väreitä, kun on saanut oikolukea lähes valmista projektia. Se on niin hurja tarina ja siinä pureudutaan syvälle jokaisen persoonallisuuteen ja taustaan. Se on ollut terapeuttista, kun on joutunut reflektoimaan, että millainen ’räkis’ sitä on ollut ennen vanhaan ja millaiseksi mieheksi on kasvanut”, Uniikki kuvailee kirjan tekemistä.


Tässä kohdin tulee väistämättä mieleen, että mitä kaikkea tapahtui vuosia ennen Kapasiteettiyksikköä.

”Kaksi tietä tuli yhteen”, Andu tiivistää nopeasti ja jatkaa:

”Minä ja Tasis ollaan tunnettu elämämme alusta lähtien ja kasvaneet veljiksi. Bändi meillä on ollut aina, mutta musiikkityyli on vaihdellut. Lähdimme grungesta, mutta räppiin päädyimme teini-iän myötä. Sitten tutustuin Helsingin ympyröissä Daniin (Uniikkiin) ja meilläkin oli yhteiset visiot räpin suhteen, joten rupesimme tekemään kimpassa musiikkia. Jossain vaiheessa tuli järkeväksi, että laitetaan kaksi erillistä haaraa yhteen ja siitä syntyi Kapasiteettiyksikkö. Siitä eteenpäin ollaan menty sitten aina kolmisten.”

Kuten tässä vaiheessa juttua on varmasti tullut ilmi, Kapasiteettiyksikkö ei missään vaiheessa ollut vaarassa jäädä pelkäksi harrastukseksi.

”Alusta lähtien on ollut päivänselvää, että nyt hommat tehdään oikeasti isolla ja tämä on meidän ammatti. Me ja Fintelligens (Elastinen ja Iso H) oltiin kuitenkin Suomen ensimmäisiä ammattiräppäreitä. Lukiosta asti me sillä itsemme elätimme ja koko ajan lisäsimme vettä myllyyn. 2000-luvun alussa tuli molempien bändien ensimmäiset albumit ja 2003 oltiin jo yrittäjiä omalla levy-yhtiöllä. Tietenkin se auttoi kehittämään meitä liikemiehinä. Ammattiräppäreistä yrittäjiksi, se oli täysi fokus tähän hommaan”, Andu kertaa.

Kun Kapasiteettiyksikkö jäi tauolle, niin Andu ja Tasis suuntasivat pois valokeilasta. Uniikki jatkoi soolona.

”Se on huikeaa, miten 20 vuotta on saanut tehdä sitä mitä rakastaa. Olen alkanut miettiä tässä vanhemmalla iällä, että miten etuoikeutettu sitä on. Katsoo mitä artistia vaan, niin aika harva on oikeasti ollut 20 vuotta pinnalla. Ei se ole helppoa pysyä ajankohtaisena ja pitää faneista kiinni. Se on vaatinut paljon työtä, uusiutumista ja hyvää musiikkia.”

”Totta kai hyvä porukka ympärillä on saanut painamaan lisää hommia, jos joskus on tuntunut siltä, että tekisi mieli heittää hanskat naulaan. Kyllä minä näen että vaikka sitä ollaan vanhoja ukkoja, niin voi vielä painaa monta vuotta. Niin kauan kuin kysyntää riittää, en keksi mitään muutakaan, mitä haluaisin tehdä enempää”, Uniikki myöntää.

Samalla Uniikki vertaa omia ja Rähinän tekemisiä yhdysvaltalaiskollegoihin 50 Centiin ja G-Unit-ryhmään, jotka löivät läpi samoina vuosina mitä he itse. Uniikki muistuttaa, että 50 Cent ja G-Unit eivät ole enää pysyneet samoin tavoin relevantteina.

Mitä Uniikki on tehnyt oikein?

”Olen varmaankin ollut aikaansaava. Ennen Spotifyn single-aikaa tuuttasin albumin per vuosi ulos ja tehtiin Mikael Gabrielin kanssa mixtape, sekä julkaisin myös oman mixtapen. Olen myös ollut paljon erilaisissa projekteissa mukana. Se on varmasti yksi syy.”

”Ensimmäiseltä Kapasiteettiyksikön jälkeiseltä soololta, Juokse poika juokse löytyvän Pojat on poikii -kappaleen video oli tavallaan isoin Youtube-video mitä Suomessa oli ikinä nähty. 200 000 striimausta heti ekana päivänä ja nyt niitä on jo yhdeksän miljoonaa. Olen ollut musiikkivideoissa vahvasti mukana ja ehkä ensimmäinen suomalainen artisti, joka otti Youtuben omakseen ja videot striimasivat paljon. Sitä kautta sai näkyvyyttä, kun ei meilläkään indie-yhtiönä ole mitään massiivista markkinointibudjettia. Rähinä on aina löytänyt keinot olla esillä, ilman että ostetaan mitään Hesarin kansia.”

”Olihan se tauon jälkeen jännittävää, vaikka minullekin oli itsestään selvää, että musiikkia haluan tehdä. Ei tietenkään voinut tietää, että millä tasolla se voi menestyä. Tein sitten albumin ja olihan se hyvä, että sai heti yhden ison kappaleen levylle ja sai lentävän lähdön. Tuntui, että siinä vuonna 2010 suomihiphopilla oli pieni taantumavaihe ja siitä se alkoi taas nousemaan. Muistan kun 2011-2012 oli sata keikkaa vuodessa. Siitä sai hyvän pohjan ja hyvän liveartistin maineen.”

Uniikki onkin monille tuttu myös sooloartistina, mutta monia varmasti mietityttää, mitä muut tekivät, kun Kapasiteettiyksikkö jäi tauolle.

”Minulla on We Are Group niminen firma ja tällä hetkellä meillä on yhdeksän ravintolaa Helsingissä, sekä omat viini- ja olutmaahantuonnit Viinitie-nimellä. Se on varsinainen urani nyt. Tasis taas on hieman mysteerimies. Hän tekee sitä, mikä on ollut hänen roolinsa myös Rähinä Recordsissa, eli visuaali- ja äänitöitä – sekä on ollut kertosäespesialisti jo vuosikymmenten läpi”, Andu valaisee.

Kapasiteettiyksikön voi nähdä kesällä kolme kertaa livenä ja vielä kertaalleen 5. joulukuuta, kun Rähinä Live järjestetään Helsingin Jäähallissa. Luvassa ei ole mitä tahansa keikkoja, vaan yhteiskeikat Fintelligensin kanssa. Sellaisia ei ole ikinä järjestetty.

Kesän keikkapaikoiksi valikoitui rap-musiikin saralla profiloituneet festarit, eli Blockfest, Summer Up ja Pipefest. Viimeiseksi mainittu tulee takaisin oikeastaan vain juuri Rähinän juhlavuoden takia.

”Se ei ole pelkästään vain Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö, jotka haluavat juhlavuotta viettää, vaan sidosryhmät, jotka ovat kasvaneet meidän kanssa. Koettiin, että tämä on vahva syy, miksi järjestetään tällaista spesiaalia tänä vuonna. Rähinä Live taas on ollut tällainen meidän oma itsenäisyyspäivän vastaanottomme. Päätettiin, että koska se lopettaa tämän juhlavuoden, niin se on pakko tehdä isosti. Fintelligens ja Kapasiteettiyksikköhän eivät ole ikinä järjestäneet yhteiskeikkaa. Ensin vedetään kesä ja sitten jouluksi vielä ihan uusi show”, Andu hehkuttaa.

Uniikki lupailee, että luvassa on fanien kannalta mahtavat keikat:

”Oltiin viikko sitten tekemässä kappalelistaa ja voi pojat, on melkoista tykitystä koko keikka.”

Tauosta huolimatta sanoitukset ovat pysyneet hyvin mielessä. Kapasiteettiyksikkö heitti satoja keikkoja ja harjoittelu oli myös sen mukaista. Yhtyeen tavoitteena oli olla Suomen paras livebändi, ilman livebändiä.

”Pidetään huoli myös siitä, että nämä kesäkeikat eivät ole mitään puolivillaisia, vaan maailmanluokan show”, Andu lupaa.

Ainakaan uusi kappale Bella Zau ei herätä pelkoa mistään puolivillaisesta, vaan nyt ollaan selvästi tosissaan. On pakko kysyä, miten Kapasiteettiyksikkö päätyi tapailemaan vanhaa italialaista Bella Ciao -kansansävelmää kappaleensa kertosäkeeseen?

”Se oli Tasiksen idea ihan selvästi. Hän katsoi Rahapaja-nimistä espanjalaista Netflix-sarjaa, missä kappale soi aina, kun ohjelman päähenkilöt onnistuvat tekemään jotakin mahtavaa. Tasikselle tuli sellainen fiilis, että tässä on samanlaista tunnelmaa kuin meillä ja heitti idean, että jos me otetaan tästä melodia ja lähdettäisiin sen pohjalta tekemään omaa kappaletta. Mikäs siinä, mahtava idea”, Andu summaa.

Onko Kapasiteettiyksikkökin ryöstöretkellä?

”Hahhah, kahdettakymmenettä vuotta, ryöstetään se mikä meille kuuluu”, Andu naurahtaa.

Kapasiteettiyksikön omaleimaisessa tyylissä on aina noussut esiin se, että vaikka yhtye pintapuolisesti olisikin tehnyt bilebiisin, niin kappaleilla on usein jonkinlainen syvempi merkitys. Millaisiin asioihin yhtye ottaisi nyt kantaa?

”Oikeastaan jo Bella Zaussa on oma sanomansa. Nykyihmisen pitää olla joka puolella koko ajan, vedetään moneen eri suuntaan ja tahti on hurja. Oma kunnianhimo painaa ajamaan kovempaa eteenpäin ja samalla tuntee hieman huonoa omaatuntoa perheen odottaessa kotona. Siellä pitäisi antaa huomiota, mutta sitten työelämä vaatii. Tässäkin on selkeä ajatus, ei vain sitä, että keskisormet pystyyn ja täältä tullaan ja potkaistaan ovet auki. Kapasiteettiyksiköllä on aina ollut jokin ajatus syvemmällä kappaleessa ja niin myös tässä tapauksessa”, Andu muistuttaa.

Uniikki julkaisee kahden viikon päästä Valitsen elämän -kappaleen, jolla hän käsittelee vastaavanlaisia ajatuksia.

”Käyn kappaleella läpi sitä, että etenkin monet nuoret voivat huonosti henkisesti. Aikanaan itsellä ollut samoja ongelmia, johtuen juuri tuosta artistiuran paineesta ja sen mukana tulleesta stressistä. Vähän synkempää, Bella Zau oli kivempi tehdä ilon kautta.”

Vielä viimeinen kysymys. Kuten Uniikki kertoi jo aiemmin, 20 vuotta on aika pitkä kenelle tahansa artistille musiikkimaailmassa. Miten pitkän linjan räppärit katsovat nykypäivää, eli missä mennään, mikä juttu?

”Sanotaan, että me ollaan ennen kaikkea hiphop-kulttuurin edustajia. On mahtavaa, miten hiphop on saanut sen statuksen, jonka se on kulttuurina ja taiteena ansainnut. Räppi soi ja se on osa hiphop-kulttuuria. Suomalainen dj- ja tuottajakulttuuri voi äärimmäisen hyvin. Täällä on niin kova työmoraali, että sillä päästään vielä maailmalla pitkälle.”

”Sitten katsotaan graffitikulttuuria. Kun me kasvettiin, niin oli nollatoleranssi ja se oli rikollista toimintaa. Nyt meillä on graffititaiteilija EGSin näyttely Taidehallissa ja HAMissa graffitinäyttely. Voittajan on helppo hymyillä vuonna 2018, hiphop we did it. Etenkin suomalainen hiphop-kulttuuri, me tehtiin se. Me tiedettiin, että oltiin oikeassa, silloin kun muut sanoi, että me ollaan väärässä”, Andu iloitsee ja muistuttaa vielä siitä, että suomalaiset breakdance-tanssijat voittavat maailmanmestaruuksia.

”Hiphop-kulttuuri on mieletöntä. Tekijöitä on ihan saatanasti ja ei ole mitään yhtä soundia, vaan paljon eri alalajeja. Se on tosi siistiä, että on ollut mukana auttamassa jotain näin isoa ilmiötä kasvamaan entistä isompiin mittoihin. Aika pitkään sitä naureskelua saatiin alussa kuulla, että tämä on ohi menevä juttu. On se hauskaa, katsokaa meitä nyt.”, Uniikki tiivistää vielä lopuksi.

Lopuksi ei voi muuta todeta kuin Bella Zau.

Lisää luettavaa